Silloin tuntuu kuin mahasta putoaisi pohja ja tilalle kaadettaisiin teräviä kiviä.
Isäni ei normaalisti polta tai käytä muitakaan nikotiinituotteita, mutta tänään isi jäi kiinni polttamisesta. Tein hihatestin sen jälkeen kun hän oli sanonut käyvänsä haukkaamassa happea. Myöhemmin kysyin, miksi hän lähti. Vastausta ei tullut. Vatsaani kouraisi, kun tajusin, ettei isi pitänyt minua tarpeeksi luotettavana. Tarpeeksi luotettavana että voisi olla avoin ja lakata esittämästä.
Olo oli arvoton.
En ole miellyttämishaluinen ihminen, mutta isi on poikkeus. Haluan, että hän voisi joskus ajatella, että olen muutakin kuin ylimääräinen taakka ja rahansyöjä. Että joskus hän voisi olla ylpeä minusta.
Kuulostaa tyhjänpäiväiseltä taivaanrannan maalaamiselta, kun sanon, että haluaisin olla laulaja. Olen jopa saanut melko hyvääkin palautetta(alan ammattilaisilta myös). Ja siksi jatkan. Haluan kehittyä, olla parempi kuin vain semi-hyvä.
Isi on musiikin asiantuntija. Mutta hän ei usko minuun. Hän puhuu laulajista kaukaisena ryhmänä mihin minulla ei ole ikinä pääsyä. Ihan kuin en olisi laulajan tittelin arvoinen ja hän ei ikinä voisi kuvitella minulle sellaista tulevaisuutta.
Hän soittaa minulle biisejä.
"Kuuntele, tällä on ihan loistava ääni. Kyllä se tulee vaan synnyinlahjana."
Hiljakseen kerätty, hyvillä kommenteilla vahvistettu,ohut itseluottamuksen kuori varisee pois. Ei. Ei mitään mahdollisuuksia. Minusta ei tule mitään.
Kun tutustun kiinnostavaan ihmiseen, tarkastelen häntä huolellisesti ja otan selville, mikä hän on miehiään/naisiaan. Mitkä arvot ovat hänelle tärkeitä, millaisessa seurassa hän liikkuu, miten hän käyttäytyy ihmisiä kohtaan, millaisia mielipiteitä hänellä on.
Kun tiedän tarpeeksi, voin kokeilla kepillä jäätä. Millainen asema minulla olisi tämän ihmisen elämässä?
Jos juttu synkkaa ja tuttavuus muuttuu ystävyydeksi, olen edelleen varuillani. Hyppään varpailleni heti pienimmästäkin epäluottamuksen osoituksesta. Väärin, tiedän. Mutta en halua tuntea ihmisiä vain puolittain.
En halua nojata näkymättömään. Mutta mitä teen kun omat jalat lakkaavat kantamasta?
Rakkaiden sanat satuttavat eniten. Heillä on valta.
-foxheart
ihan totta.minäkin haluaisin että oma isini olisi minusta ylpeä, mutta varsinkin kun hänestä on kyse, se tuntuu ihan mahdottomalta tehtävältä.en koskaan tunnu kelpaavan.
VastaaPoistamutta jos muut ovat sanoneet että olet hyvä, ei vain yksi mielipide tarkoita että kaikki on toivotonta ja turhaa vaikka se olisikin sun isän mielipide.tiedän että se on vaikeaa mutta minusta sinun kannattaisi uskoa itseesi ja jaksaa vain yrittää :)
Niin teenkin, mutta isi on kuitenkin ammattilainen näissä asioissa... Kiitos kommentista :)
VastaaPoista