Esitys jatkuu.

Tämä on niin väärin, mutta minun täytyy. Jotta pystyisin olemaan täällä vielä hetken. Kirjain kirjaimelta... Anteeksi...

Tuntuu etten minä enää omista tätä elämää. Muut päättävät kaiken puolestani. Järjestä tämä, tee näin, älä päätä, toimi! Kirjoittamattomat säännöt. Painostus, määräily, vaatimukset, urkkiminen. En halua, päästäkää minut pois, en halua!!! 

Maailmassani on niin paljon pahaa. Se sattuu... Mutta onko sen takia uhrattava kaikki hyvät hetket? Totuus on että elämässä ei voi erotella hyvää ja pahaa, on annettava kaikki. Tai ei mitään.

Älkää puhuko, hiljaa! En halua kuulla, lopettakaa! Miksen saa tehdä mitään loppuun?! Oravanpyörä ja lukujärjestys, oravanpyörä ja lukujärjestys. Haluan päättää itse, tämä on minun elämäni!!!

 En halua näyttää elämääni teille. Menkää pois, menkää pois! Älkää katsoko minua, minua ei ole olemassa, olen näkymätön. Antakaa minun itse päättää!

Kylki, kylki, kylki. Ja veitsi. Vihdoinkin saan päättää. Kaikki on kiinni omasta päätöksestäni. Terä, joka lepää lihallani. Turva. Punainen hetki... Ja rauha. Olen viiltänyt ohuen railon epätäydelliseen lihaani. Adrenaliini virtaa kuumana suonissani. Kiitos. 

Väliaika on ohi. Rangaistus on suoritettu ja esitys jatkuu.

-foxheart

Olen kipeä jälleen.

Ajatus ei kulje. Kaikki on sumeaa. Kurkkuni on yskimisestä verillä ja pää tuntuu raskaalta.

Eihän siitä ole kuin muutama viikko kun olin viimeksi kipeä...

En jaksa... Ruumiini pistää vastaan. Eikä se johdu flunssasta. En yleensäkään jaksa. Olen liian uupunut tekemään mitään. Isi kysyi minulta, olenko ollut tappelussa, kun silmäni ovat niin mustat. En ole. Se on anemiaa. 

En jaksa olla tekemisissä kenenkään kanssa. Sosiaaliset tilanteet painavat ja irvistys on joka päivä vaikeampi vetää kasvoille. En jaksa edes syödä. Se tosin on hyvä asia. Vihdoinkin minusta tulee pienempi ja kauniimpi. 

Anteeksi lyhyt postaus, mutta en jaksa kirjoittaa enempää...

-foxheart

Maailma nauraa.

Silmät. Niissä asuva tunne. Tunne, jonka tunnun pakottavan muuttamaan niihin. Tunne joka kasvaa ja vie pienen paikkani ihmisten mielissä ja sydämissä. Olen vain liikaa. Tai liian vähän... En osaa sanoa kumpaa. 

Monet ihmiset uskovat pystyvänsä auttamaan, mutteivät tiedä mihin ryhtyvät. Minä olen hämykeiju. Tartun auttavaan käteen ja alan vetää. Alas, alas, alas suohon. Seurakseni. Torjumaan yksinäisyyttäni. En tiedä näkyykö sama tunne omissa silmissäni, mutta huomaan ihmisestä, milloin raja tulee vastaan. Olen kuin tauti. Epidemia, joka tarttuu. Tunteen nähdessäni tulen surulliseksi. Ei tämäkään. Tämäkään ihminen ei pysty auttamaan. Tämäkään ihminen ei kestä. Tämänkin ihmisen minä rikon, jos jatkan näin. Miksi kaikki on näin vaikeaa?

Olenko tuomittu viettämään koko loppuelämäni yksin? Näkemään kuinka ihmisen riistäytyvät irti nähdessään, millainen oikeasti olen. Enkö voi koskaan paljastaa maailmalle, mitä päässäni liikkuu ilman että minulle nauretaan, väitetään että liioittelen, kerjään sääliä tai huomiota, syytetään, haukutaan, pilkataan, liiskataan maahan kuin mato. Ei ihme että haluaisin olla joku muu. Joku ongelmaton. Joku onnellinen. Joku, jolla olisi asiat paremmin. 

Maailma nauraa heikoille. Heikoista tulee entistä heikompia tullessaan naurun kohteeksi. Maailma nauraa lisää.

                                                                                             © Marco Guerra

-foxheart

Sanat, jotka hukkuivat mereen.

Sielut verkossa. Niitähän me olemme. Eniten irti pyristeleviä sattuu eniten. Ja verkko puristaa kipeästi väärän muotoisia.
Tämä yhteiskunta... Onko sen pakko rangaista niitä, jotka ovat jo valmiiksi pohjalla? Pilkkaavat katseet ja sanat, jotka imen itseeni kuin kuiva sieni. Älä ota itseesi, älä ota itseesi, ei se sinulle kuulu. Ei... Ei kuulu. Mutta miten voin sulkea korvani  kaikelta tältä. Estää sanoja virtaamasta mieleeni?
Jopa ystävällisesti annettu palaute satuttaa. Huomauttaa siitä, että olen vääränlainen. Väärä. Epäsikiö. Enkä voi syyttää sanojaa, vika on minun.

Minulla ei ole perhettä, minulla ei ole perhettä! Olen syntynyt sanoista. Kasvanut sanoista. Kieroutunut niiden tähden. Kipeistä sanoista. Sanoista, joita ennen ja joiden jälkeen on hiljaisuus. Sanat, joita en pysty muistamaan. Sanat, jotka hukkuivat mereen.
Äiti! Vihaan sinua! Oliko sinun pakko satuttaa? Etkö nähnyt? Vai etkö katsonut? Siemenet, jotka kylvit mieleeni kasvoivat puuksi ja tukahduttivat elämäni. En ikinä pysty antamaan anteeksi. En halua. Tiedän että olet epätäydellinen ja hyväksyn sen. Mutta miten voisin hyväksyä sen, ettet viitsinyt edes yrittää!

Minusta tuli orpo. Henkisesti. Äiti, joka ei välittänyt. Isä, joka korvattiin Riivaajalla. Valheet! Selitykset! Ei niillä ole enää merkitystä! Peili on särkynyt ja pian en enää tunnistanut tyttöä, joka minua sieltä tuijotti.
Se en ollut minä. Minusta oli kasvanut joku muu. Joku, jonka olemuksesta sain päättää itse. Minä loin itseni.
Hahmo koki puolestani kaikenlaista ja vain hyvin harvat asiat läpäisivät suojamuurin. Halusin kokea itse.  Mutta en saanut naamiota enää kasvoiltani.

                                                                                            © Marco Guerra


- foxheart

Täydelliyys.

Täydellisyys. Mitä se on? Mitä se merkitsee? Ketkä ovat täydellisiä? Millainen ihminen on täydellinen? Miten minusta voisi tulla sellainen ihminen?

Täydellinen ihminen ei ole hyvä kaikessa. Pitää muistaa että myös epätäydellisys on täydellisyyttä. Täydellinen ihminen ymmärtää sen, eikä edes ajattele olevansa täydellinen. Täydelliset eivät mahtaile tai nostele nokkiaan. Täydelliset ymmärtävät.

Täydellinen ihminen on kaunis ja persoonallinen. Ulkonäön täydellisyydestä on niin monia näkemyksiä, että on vaikea sanoa, mikä näkemys olisi täydelliselle ihmiselle oikea. Siispä täydellinen ihminen on monipuolinen ja täydellinen mahdollisimman monelle. Hän on tasapainossa itsensä ja muiden, sekä luonnon kanssa. Hän tuntee ja hän tietää.

Täydellinen ihminen ei ole kova. Hän on herkkä, mutta pyytää anteeksi ja on valmis antamaan anteeksi. Hän ei ota itseensä. Hän puhuu hyviä, oikeita sanoja, eikä satuta. Hän rakastaa ja hänen silmistään paistaa elämän valo.

Täydellinen ihminen ei ole aina mukava ja kiltti kaikille. Hän puollustaa oikeutta ja on juuri sopivasti särmikäs. Hän ei kuitenkaan kanna kaunaa, koska tietää sen olevan hyödytöntä.

Täydellinen ihminen auttaa hädässä olevaa ja vastaan ottaa tarjottua apua silloin kun hän sitä itse tarvitsee. Hän on kiitollinen saamastaan avusta, eikä jää vatvomaan ahdistuksiaan. Joskus hän kuitenkin haluaa olla yksin, jolloin hän puhaltaa muut ympäriltään, ennenkuin kukaan ehtii huomata mitään. Silloin ristiriitaiset tilanteet vältetään.

Täydellinen ihminen on luova ja motivoitunut kiinnostuksen kohteestaan. Hän on lahjakas. Hyvin lahjakas omassa lajissaan ja levittää ympärilleen hyvää tunnelmaa. Kun hän hymyilee, heijastelee hymy kaikesta ympärillä olevasta. Hän on rauhallinen, kuin tyyni vedenpinta ja keskittyy asiaan, kuin asiaan.

Täydellinen ihminen nauraa mokilleen, muttei tarkoita lievällä ironiallaan mitään pahaa. Hänellä on hyvä huumorintaju, joka auttaa monissa tilanteissa.

Täydellinen ihminen osaa ottaa rennosti, eikä stressaa turhaan. Hän on järjestelmällinen ja tietää asioiden oikean tärkeysjärjestyksen. Ystävien ja koulun välillä hän valitsee ystävät.

Täydellinen ihminen ei herätä kateutta tai saa muita ärsyyntymään täydellisyydestään. Hän vain on.

Sellainen minä haluaisin olla...

-foxheart

I take my shoes of and throw them in the lake!

" It's in the trees!
  It's coming!

When I was a child:
Running in the night,
Afraid of what might be

Hiding in the dark,
Hiding in the street,
And of what was following me...

the hounds of love are hunting me
I've always been a coward,
And I don't know what's good for me.

Here I go!
It's coming for me through the trees.
Help me, someone!
Help me, please!

Take my shoes off,
And throw them in the lake,
And I'll be
Two steps on the water.

I found a fox
Caught by dogs.
He let me take him in my hands.

His little heart,
It beats so fast,
And I'm ashamed of running away... "


Kate Bush, Hounds of love

-foxheart

Ei tule mitään.

Herkkulakkoni epäonnistui äidin ostettua meille kaksi pakettia lempijäätelöäni, jota en pystynyt vastustamaan. Jos sitä on niin on pakko syödä. Syön, syön, syön ja syön. Sen jälkeen tulee huono omatunto, mutten pysty lopettamaan, on pakko syödä. Ja sitten haluaisin liikkua, mutten aina jaksa ja siitä tulee vain huonompi fiilis. Olen läski. Paksu rasvakökkäre. Vihaan kehoani. Miksi lankean?
Miksen liiku, kuluta, jos en kerran pysty olemaan syömättä? Vihaan!
Mistään ei tule mitään.
-foxheart