Tulen vielä takaisin.
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
maanantai 25. helmikuuta 2013
Me narsistit.
Vihaan sinua, mutta selitän että vika on minussa.
Vaikka puen tämän kaiken välityksen huntuun, huutaa takana narsismi.
Koska haluan olla se ihminen, joka ei koskaan satuta.
Olen kiintynyt ajatukseen itsestäni parempana ihmisenä,
en sinuun.
-foxheart
Vaikka puen tämän kaiken välityksen huntuun, huutaa takana narsismi.
Koska haluan olla se ihminen, joka ei koskaan satuta.
Olen kiintynyt ajatukseen itsestäni parempana ihmisenä,
en sinuun.
-foxheart
tiistai 19. helmikuuta 2013
Toivonkipinä
On se ihmeellistä miten yksi kosketus voi murtaa ihmisen.
Miten yksi halaus voi muuttaa hetkessä kaiken.
Et käsitä miten tuntematon ihminen kertoo sinulle hetkessä kaiken mitä kaipaat:
"Sä olet niin rohkea."
Ja sanat saavat sydämesi puristumaan kasaan. Ja huomaat kuinka pieni ja heikko oletkaan.
Sulkeudut ja yrität suojata itseäsi.
Mutta kun käännyt pois, huomaat miten kipu ja kaipaus valuvat poskille.
Joku välittää. Joku koskettaa.
Tämä on väärin, mutta oikein. Väärin sen maailmassa, jota kukaan ei koskaan koske.
Oikein koska kukaan ei koske. Oikein, koska sen pitäisi olla normaalia.
Kuvittele, että joku antaa sinulle toivonkipinän. Tiedät, että se ei riitä polttamaan koko ahdinkoasi, joten haluat sammuttaa sen.
Mutta et pysty ja annat itsesi nauttia siitä hetken.
Hetken, ennenkuin se sammuu itsestään ja olet taas pimeässä.
-foxheart
Miten yksi halaus voi muuttaa hetkessä kaiken.
Et käsitä miten tuntematon ihminen kertoo sinulle hetkessä kaiken mitä kaipaat:
"Sä olet niin rohkea."
Ja sanat saavat sydämesi puristumaan kasaan. Ja huomaat kuinka pieni ja heikko oletkaan.
Sulkeudut ja yrität suojata itseäsi.
Mutta kun käännyt pois, huomaat miten kipu ja kaipaus valuvat poskille.
Joku välittää. Joku koskettaa.
Tämä on väärin, mutta oikein. Väärin sen maailmassa, jota kukaan ei koskaan koske.
Oikein koska kukaan ei koske. Oikein, koska sen pitäisi olla normaalia.
Kuvittele, että joku antaa sinulle toivonkipinän. Tiedät, että se ei riitä polttamaan koko ahdinkoasi, joten haluat sammuttaa sen.
Mutta et pysty ja annat itsesi nauttia siitä hetken.
Hetken, ennenkuin se sammuu itsestään ja olet taas pimeässä.
-foxheart
maanantai 18. helmikuuta 2013
Children don't grow up.
Luen tällä hetkellä äitini antamaa J.M Coetzeen kirjaa, johon samaistun huomattavasti. Toivon ettei äiti ole lukenut kirjaa.
Sillä se voisi kertoa minusta.
Syyllisyys nousee taas pintaan kun luen kauan haudatun totuuden, lainaukset, jotka pakottavat katsomaan peiliin:
"Hän haluaa äidin suhtautuvan häneen samoin, kuin veljeen. Mutta hän haluaa sitä merkkinä, todisteena, ei muuna. Hän tietää raivostuvansa, jos äiti joskus alkaa luehua hänen ympärillään."
"Hän toivoo, että äiti olisi normaali. Jos äiti olisi normaali, voisin hänkin olla normaali."
"Hän on vihainen, siitä että äiti on muuttanut hänet joksikin luonnottomaksi, joksikin, jota on suojeltava jotta se pysyisi hengissä."
"Vain he neljä tietävät, millaisia ivaryöppyjä hän syytää äidin silmille, kuinka paljon alempiarvoisena hän kohtelee äitiä." "Kotona hän on kiivasluonteinen itsevaltias, koulussa lammas, nöyrä ja lauhkea. Elämällä tällaista kaksoiselämää hän on sälyttänyt itselleen teeskentelyn taakan."
"Hän antaa äidin harjata kenkänsä, kuten hän antaa äidin tehdä puolestaan kaiken, minkä tämä haluaa tehdä. Ainoa, mitä hän ei enää anna äidin tehdä, on tulla kylpyhuoneeseen kun hän on alasti. Hän tietää olevansa valehtelija, tietää olevansa paha, mutta hän ei muutu. Hän ei muutu, koska hän ei halua muuttua. Se, että hän on erilainen, kuin muut, saattaa johtua hänen äidistään ja luonnottomasta perheestään, mutta se johtuu myös hänen valehtelustaan. Jos hän lakkaisi valehtelemasta, hänen olisi lakattava kenkänsä ja puhuttava kohteliaasti ja tehtävä kaikkea, mitä normaalit lapset tekevät. Silloin hän ei olisi enää oma itsensä. Ellei hän olisi enää oma itsensä, mitä järkeä olisi elää?"
"Hän näkee äidin surevan sitä, että hän kasvaa tasaista tahtia eroon äidistä. Silti hän kovettaa sydämensä, eikä helly. Hänen ainoa puollustuksensa on se, että hän on armoton myös itselleen."
Tämä on totuus, jota olen yrittänyt muuttaa.
Olen yrittänyt olla lähellä, antaa koskettaa. Olen yrittänyt rakentaa. Mutta kaikki sillat palavat poroksi. Rakentaminen on mahdotonta, niin syvään on mallit iskostettu.
"Don't you see how deep the bullet lies?"
-foxheart
Sillä se voisi kertoa minusta.
Syyllisyys nousee taas pintaan kun luen kauan haudatun totuuden, lainaukset, jotka pakottavat katsomaan peiliin:
"Hän haluaa äidin suhtautuvan häneen samoin, kuin veljeen. Mutta hän haluaa sitä merkkinä, todisteena, ei muuna. Hän tietää raivostuvansa, jos äiti joskus alkaa luehua hänen ympärillään."
"Hän toivoo, että äiti olisi normaali. Jos äiti olisi normaali, voisin hänkin olla normaali."
"Hän on vihainen, siitä että äiti on muuttanut hänet joksikin luonnottomaksi, joksikin, jota on suojeltava jotta se pysyisi hengissä."
"Vain he neljä tietävät, millaisia ivaryöppyjä hän syytää äidin silmille, kuinka paljon alempiarvoisena hän kohtelee äitiä." "Kotona hän on kiivasluonteinen itsevaltias, koulussa lammas, nöyrä ja lauhkea. Elämällä tällaista kaksoiselämää hän on sälyttänyt itselleen teeskentelyn taakan."
"Hän antaa äidin harjata kenkänsä, kuten hän antaa äidin tehdä puolestaan kaiken, minkä tämä haluaa tehdä. Ainoa, mitä hän ei enää anna äidin tehdä, on tulla kylpyhuoneeseen kun hän on alasti. Hän tietää olevansa valehtelija, tietää olevansa paha, mutta hän ei muutu. Hän ei muutu, koska hän ei halua muuttua. Se, että hän on erilainen, kuin muut, saattaa johtua hänen äidistään ja luonnottomasta perheestään, mutta se johtuu myös hänen valehtelustaan. Jos hän lakkaisi valehtelemasta, hänen olisi lakattava kenkänsä ja puhuttava kohteliaasti ja tehtävä kaikkea, mitä normaalit lapset tekevät. Silloin hän ei olisi enää oma itsensä. Ellei hän olisi enää oma itsensä, mitä järkeä olisi elää?"
"Hän näkee äidin surevan sitä, että hän kasvaa tasaista tahtia eroon äidistä. Silti hän kovettaa sydämensä, eikä helly. Hänen ainoa puollustuksensa on se, että hän on armoton myös itselleen."
Tämä on totuus, jota olen yrittänyt muuttaa.
Olen yrittänyt olla lähellä, antaa koskettaa. Olen yrittänyt rakentaa. Mutta kaikki sillat palavat poroksi. Rakentaminen on mahdotonta, niin syvään on mallit iskostettu.
"Don't you see how deep the bullet lies?"
-foxheart
lauantai 16. helmikuuta 2013
Kuusi villapaitaa.
Oli tyttö.
Ja matkalaukku.
Laukussa sukkia,
mekkoja,
hellevaatteita,
ja kuusi villapaitaa liikaa.
Laukkunsa kannella istuen,
käsin kaksin lukkoa puristaen
tyttö mietti.
Ei niitä Afrikan maalla tavittaisi
ja jo osata pitäisi
seitsemäntoistakesäisen paidoistaan luopua.
Mutta kun niin tärkeitä olivat
päätti tyttö laittaa ne päälle.
Kaikki kuusi villapaitaa.
Kuusi kutittavaa
rakasta turvapaikkaa.
-foxheart
Ja matkalaukku.
Laukussa sukkia,
mekkoja,
hellevaatteita,
ja kuusi villapaitaa liikaa.
Laukkunsa kannella istuen,
käsin kaksin lukkoa puristaen
tyttö mietti.
Ei niitä Afrikan maalla tavittaisi
ja jo osata pitäisi
seitsemäntoistakesäisen paidoistaan luopua.
Mutta kun niin tärkeitä olivat
päätti tyttö laittaa ne päälle.
Kaikki kuusi villapaitaa.
Kuusi kutittavaa
rakasta turvapaikkaa.
-foxheart
tiistai 12. helmikuuta 2013
Unelmista.
Minua on aina mietityttänyt miksi ihmiset luopuvat unelmistaan. Miksi valita väärä polku, kun sateenkaaren pää on jossakin muualla? Tästä hyvä esimerkki ovat mm. vanhemmat, jotka tyrkyttävät omia täyttymättömiä unelmiaan lapsilleen. Lapsen pitäisi menestyä ja mahtua muottiin joka oli liian pieni tai suuri vanhemmalle. Luonnollisesti tämä on epäoikeudenmukainen asetelma lasta kohtaan, joka joutuu pohtimaan rakastaako vanhempi häntä todella ehdoitta vai ainoastaan kun muotti on täytetty.
Kysymys on kuitenkin seuraava: Miksi aikuinen tarrautuu edelleen unelmaan jonka hän on jo jättänyt taakseen? Miksi luopua unelmasta käytännön tasolla jos siitä edelleen haaveilee mielessään eikä pysty päästämään irti? Täysin epäloogista.
Usein unelman toteutumisen esteenä on aina sama syy: itseluottamuksen puute. Tähä kategoriaan kuuluvat perustelut siitä kuinka ei ole tarpeeksi lahjakas, kuinka muut ovat parempia ja kuinka epäonnistuminen on taattu.
Yksikään näistä syistä ei ole pätevä.
Lahjakkuudella on geneettisesti n 20% osallisuus lopputulokseen, loppu on kiinni treenistä. Tämä pätee kaikkiin aloihin.
Muiden paremmuus taas on näkökulmakysymys johon on vain yksi vastaus:
Muiden taito ei vähennä omaa taitoasi. Elämä ei ole gaussinkäyrä, jossa oman menestymisen edellytyksenä on muiden polkeminen tuli hännän alla. Maailmaan mahtuu musiikkia, taidetta, puhetta, rakkautta ja jopa rajaton määrä paskaa jos niikseen tulee. It's a big world!
Epäonnistuminen puolestaan on aliarvostettua. Millaisia itserakkaita pöllöjä olisimmekaan jos kukaan ei ikinä epäonnistuisi ja oppisi virheistään!! Yrittää voi aina uudestaan, ei ole mitään hävittävää. Näillä puheilla suurin epäonnistuminen taitaakin olla se ettei edes halua yrittää. Silloin on hävinnyt jo heti kättelyssä.
Mikään ei ole siis tarpeeksi hyvä syy unelmien piilohylkäämiselle. Joko lähdetään toteuttamaan tai unohdetaan kokonaan. Näin lapsemme säästyvät monelta traumalta ja he saavat kasvaa itsenäisinä ja vapaina persoonina.
Kuulostaa vaikealta, emmehän halua päätyä luusereiksi, vai mitä? Turha pelko tämäkin sillä luuserin tekee ihmisestä hän itse eikä ympäristö. Ja sanahan sekin vain on.
Tämän aion tehdä itselleni selväksi lähivuosina kun unelmia lähdetään tavoittelemaan, sillä en aio olla yksi niistä äideistä jotka rakastavat lapsensa sijasta itseään.
Kysymys on kuitenkin seuraava: Miksi aikuinen tarrautuu edelleen unelmaan jonka hän on jo jättänyt taakseen? Miksi luopua unelmasta käytännön tasolla jos siitä edelleen haaveilee mielessään eikä pysty päästämään irti? Täysin epäloogista.
Usein unelman toteutumisen esteenä on aina sama syy: itseluottamuksen puute. Tähä kategoriaan kuuluvat perustelut siitä kuinka ei ole tarpeeksi lahjakas, kuinka muut ovat parempia ja kuinka epäonnistuminen on taattu.
Yksikään näistä syistä ei ole pätevä.
Lahjakkuudella on geneettisesti n 20% osallisuus lopputulokseen, loppu on kiinni treenistä. Tämä pätee kaikkiin aloihin.
Muiden paremmuus taas on näkökulmakysymys johon on vain yksi vastaus:
Muiden taito ei vähennä omaa taitoasi. Elämä ei ole gaussinkäyrä, jossa oman menestymisen edellytyksenä on muiden polkeminen tuli hännän alla. Maailmaan mahtuu musiikkia, taidetta, puhetta, rakkautta ja jopa rajaton määrä paskaa jos niikseen tulee. It's a big world!
Epäonnistuminen puolestaan on aliarvostettua. Millaisia itserakkaita pöllöjä olisimmekaan jos kukaan ei ikinä epäonnistuisi ja oppisi virheistään!! Yrittää voi aina uudestaan, ei ole mitään hävittävää. Näillä puheilla suurin epäonnistuminen taitaakin olla se ettei edes halua yrittää. Silloin on hävinnyt jo heti kättelyssä.
Mikään ei ole siis tarpeeksi hyvä syy unelmien piilohylkäämiselle. Joko lähdetään toteuttamaan tai unohdetaan kokonaan. Näin lapsemme säästyvät monelta traumalta ja he saavat kasvaa itsenäisinä ja vapaina persoonina.
Kuulostaa vaikealta, emmehän halua päätyä luusereiksi, vai mitä? Turha pelko tämäkin sillä luuserin tekee ihmisestä hän itse eikä ympäristö. Ja sanahan sekin vain on.
Tämän aion tehdä itselleni selväksi lähivuosina kun unelmia lähdetään tavoittelemaan, sillä en aio olla yksi niistä äideistä jotka rakastavat lapsensa sijasta itseään.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
14 omituista.
Sain ririltä seuraavan haasteen:
Kerro itsestäni 14 omituista asiaa ja haasta neljä muuta tekemään samoin.
Laiskana yksilönä en jaksa merkitä tähän ketään, tehkööt ne joille tylsyys on ylivoimaista.
Asiaan.
1. Katson pokemonia aina kun olen kipeä. Ja muumeja pokemonin puutteessa.
2. Voin puhua itsestäni tuntikausia riippumatta kuuntelijan kiinnostuksesta.
3. Ihailen Madonnaa ja haluaisin tavata hänet. Siinä, että myöntää olevansa rahakoneen tuote on jotain kiinnostavaa.
4. Olen toivoton Disney-nerd ja osaan Leijonakuninkaan Hakunamatata kohtauksen ulkoa. Koko 7 minuuttia siis.
5. Olen kasvanut koko lapsuuteni ilman televisiota, mutta osaan lukemattoman määrän lastenohjelmien tunnusbiisejä.
6. Pukeudun kevät- ja joulujuhlapäivänä L-koon hiihtohousuihin ja räikeän oranssiin kamelipaitaan. Tämä johtuu tarpeesta protestoida turhaa pynttäytymistä vastaan.
7. Taannun ajoittain 5-vuotiaan tasolle, kun minua kosketetaan(lue postaus Lapsi laatikossa)
8. Rakastan kaikkea Star-Warsiin liittyvää. Myös muu sci-fi aiheinen roina herättää hamstraus vietin(mm. takissa killuva space-command merkki)
9. Ajattelen englanniksi kun olen hermostunut.
10. Olen äärimmäisen hajamielinen. Kerran koulussa ollessani kävelin vahingossa kellariin.
11. Seuraan intohimoisesti oudoista sairauksista kertovia dokkareita ja haluan joskus tulevaisuudessa leikata päästään kiinni olevia siamilaisia kaksosia.
12. Ihastun usein poikiin jotka ovat homoja ja tyttöihin, jotka ovat heteroita.
13. Rakastan sci-fi elokuva ja sarjoja. Niin hyviä kuin huonojakin. Taisteluplaneetta Galactica<3
14. Uneni sijoittuvat aina samaan maailmaan.
Kukakohan valopää on keksinyt, että näitä pitää olla 14?
Lista olisi varmasti jatkunut loputtomiin.
-foxheart
Kerro itsestäni 14 omituista asiaa ja haasta neljä muuta tekemään samoin.
Laiskana yksilönä en jaksa merkitä tähän ketään, tehkööt ne joille tylsyys on ylivoimaista.
Asiaan.
1. Katson pokemonia aina kun olen kipeä. Ja muumeja pokemonin puutteessa.
2. Voin puhua itsestäni tuntikausia riippumatta kuuntelijan kiinnostuksesta.
3. Ihailen Madonnaa ja haluaisin tavata hänet. Siinä, että myöntää olevansa rahakoneen tuote on jotain kiinnostavaa.
4. Olen toivoton Disney-nerd ja osaan Leijonakuninkaan Hakunamatata kohtauksen ulkoa. Koko 7 minuuttia siis.
5. Olen kasvanut koko lapsuuteni ilman televisiota, mutta osaan lukemattoman määrän lastenohjelmien tunnusbiisejä.
6. Pukeudun kevät- ja joulujuhlapäivänä L-koon hiihtohousuihin ja räikeän oranssiin kamelipaitaan. Tämä johtuu tarpeesta protestoida turhaa pynttäytymistä vastaan.
7. Taannun ajoittain 5-vuotiaan tasolle, kun minua kosketetaan(lue postaus Lapsi laatikossa)
8. Rakastan kaikkea Star-Warsiin liittyvää. Myös muu sci-fi aiheinen roina herättää hamstraus vietin(mm. takissa killuva space-command merkki)
9. Ajattelen englanniksi kun olen hermostunut.
10. Olen äärimmäisen hajamielinen. Kerran koulussa ollessani kävelin vahingossa kellariin.
11. Seuraan intohimoisesti oudoista sairauksista kertovia dokkareita ja haluan joskus tulevaisuudessa leikata päästään kiinni olevia siamilaisia kaksosia.
12. Ihastun usein poikiin jotka ovat homoja ja tyttöihin, jotka ovat heteroita.
13. Rakastan sci-fi elokuva ja sarjoja. Niin hyviä kuin huonojakin. Taisteluplaneetta Galactica<3
14. Uneni sijoittuvat aina samaan maailmaan.
Kukakohan valopää on keksinyt, että näitä pitää olla 14?
Lista olisi varmasti jatkunut loputtomiin.
-foxheart
lauantai 2. helmikuuta 2013
Home, sweet home...
Tätä tutkimusmatkailijaa odottaa seikkailu. Sain vihdoinkin sijoitustiedot vaihtovuodestani Etelä-Afrikassa. Lähtö on Helmikuun lopussa.
Hyvin pian siis.
En tiedä mitä tunnen.
Olen usein vihannut kotona olemista ja varsinkin sinne paluuta. Kuinka kauan koti onkaan ollut minulle vain häkki.. Paikka jonne on kätketty niin paljon pahaa, ettei sinne voi kutsua muita ihmisiä.
Ajat ovat muuttuneet. Enää seinät eivät kaadu päälle. En kutsu asuinpaikkaani vieläkään muita, mutta ajoittain siellä on todella hyvä olla. Ja jos ei hyvä olla niin ainakin rauhallista levähtää. Yksin turvassa.
Tällä hetkellä jotain minusta on vain kiinnittynyt seiniin. Kotiinpäin on askel aina kevyempi.
Oikeastaan kaikki helpottui kun lakkasin odottamasta asuin paikaltani sitä lämpöä ja rakkautta mistä kodin ajatellaan koostuvan.
On helpompaa kun ymmärtää kodin ja perheen eron. Koti on paikka jossa asua. Perhe taas on henkinen koti. Koti jonka muodostavat ne ihmiset joiden seurassa koet olevasi turvassa ja rakastettu sellaisena kuin olet.
Ja kun olet kerran löytänyt ne ihmiset jotka sinusta ehdoitta välittävät, on paljon helpompi rakastaa itseään. Näin henkisen kodin lämpö tarttuu sinuun ja leviää fyysiseen asuinpaikkaasi.
Asuinpaikasta tulee pesä. Oma henkilökohtainen aikuis-iän kohtu, jonka seiniin olet kiinnittynyt.
Pelkään hiukan. Sillä en tiedä mitä tapahtuu kun minut revitään tuosta turvapesäkkeestä irti. Kuinka pitkälle napanuora riittää. Vai onko tämä jonkin sortin uudenlainen syntymä.
Syntymä maailman lapseksi.
Mutta onko minulla sitten enää kotia?
Hyvin pian siis.
En tiedä mitä tunnen.
Olen usein vihannut kotona olemista ja varsinkin sinne paluuta. Kuinka kauan koti onkaan ollut minulle vain häkki.. Paikka jonne on kätketty niin paljon pahaa, ettei sinne voi kutsua muita ihmisiä.
Ajat ovat muuttuneet. Enää seinät eivät kaadu päälle. En kutsu asuinpaikkaani vieläkään muita, mutta ajoittain siellä on todella hyvä olla. Ja jos ei hyvä olla niin ainakin rauhallista levähtää. Yksin turvassa.
Tällä hetkellä jotain minusta on vain kiinnittynyt seiniin. Kotiinpäin on askel aina kevyempi.
Oikeastaan kaikki helpottui kun lakkasin odottamasta asuin paikaltani sitä lämpöä ja rakkautta mistä kodin ajatellaan koostuvan.
On helpompaa kun ymmärtää kodin ja perheen eron. Koti on paikka jossa asua. Perhe taas on henkinen koti. Koti jonka muodostavat ne ihmiset joiden seurassa koet olevasi turvassa ja rakastettu sellaisena kuin olet.
Ja kun olet kerran löytänyt ne ihmiset jotka sinusta ehdoitta välittävät, on paljon helpompi rakastaa itseään. Näin henkisen kodin lämpö tarttuu sinuun ja leviää fyysiseen asuinpaikkaasi.
Asuinpaikasta tulee pesä. Oma henkilökohtainen aikuis-iän kohtu, jonka seiniin olet kiinnittynyt.
Pelkään hiukan. Sillä en tiedä mitä tapahtuu kun minut revitään tuosta turvapesäkkeestä irti. Kuinka pitkälle napanuora riittää. Vai onko tämä jonkin sortin uudenlainen syntymä.
Syntymä maailman lapseksi.
Mutta onko minulla sitten enää kotia?
Tilaa:
Kommentit (Atom)
