Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.

Ensin tulivat kyyneleet. 

Sitten avunhuuto. Rukous.

Ja viimein valaistuminen.

Totesin mokanneeni pahemman kerran. 

Koko kakku meni kerralla roskiin. Ei tämä palanut elämä kelvannut kenellekään. Ei edes minulle.

Huono ihminen. Huono ihminen. Huono ihminen.

Halusin pyytää anteeksi kaikkea väärää ja rikottua. Ja samalla pelkäsin, ettei kukaan kuulisi minua. 

Että joituisin maksamaan kaikesta.

Niin. Olen rikkonut, vaikka vannoin korjaavani. 

Elänyt itsekkäästi. 

Toiminut väärin omasta syystäni. Omasta pelostani. 

Omasta suuresta syystäni.

Sain vapautuksen ja uuden alun. 

Uudet jauhot ja viattoman valkoisen maidon. 

Jotta voin tehdä tämänkin pohjan uudestaan.

Annoin anteeksi itselleni. Koska tiesin voivani muuttua ja lopettaa näiden virheiden tekemisen.

Sillä ei ole virheitä. 

Vain kasvua.

Tämän ymmärrettyäni näin maailman uusin silmin.

Ja meinasin sokaistua sen kaikesta kauneudesta.

Enää en pelkää muutosta. Se on osa elämää.

Minä valitsin elämän.

-foxheart

Valinta.

Mihin kaikki katosi?
Rauha. Muista riippumaton yksinäinen onnellisuus.
Vakaa pieni elämä. Pieni mutta ihan ok. Mielessä haaveet ja kaipaus toisenlaiseen elämään.
Aloitin elämän sanoista teoiksi. Elämän sydämellä pään sijasta.
Vaihdoin kaiken ihmisiin. Avasin muurit ja sydämen.
Minusta tuli inhimillinen. Heittäydyin ja vedin täysillä.
Annoin itseni luottaa. Annoin muiden palojen muokata minua.
Annoin niille valtaa. Huoneita sielustani. Joillekin suurempia kuin toisille.
Olin onnellinen ja rakastunut maailmaan. Kaikki oli hyvin. Mutta samalla kadotin sen mistä kaikki oli alkanut. Sen pienen itserakennetun onnen kaiken pohjalla. Haluaisin sen kovasti takaisin.
Mutta kuitenkaan menettämättä kaikkea mitä olen elämältä saanut.
Arvoni rakentuu muista paloista, kuin aikaisemminkin, silloin kun pohjalla ei ollut mitään. Minulla ei ole itseisarvoa. Eikä ole koskaan ollutkaan.
Valta. Tältäkö se tuntuu? Levottomalta. Turvattomalta. Pelokkaalta. Jännittävältä. Yllätykselliseltä. Riskialttiilta. Epästabiililta. Haavoittuvaiselta.
En pysty olemaan paikoillani. Pelkään liikaa.
Sillä tässä on potentiaali kaikkeen. Toivon vain ettei se pääty kivuliaaseen crashdowniin.
Kuoretonta on niin helppo satuttaa.
"Ensin eletään ja sitten itketään."
Näitä neuvoja olen noudattanut. Ja näköjään aika pilkun tarkasti. Tämä oli päätös. Vaikea ja uhkarohkea päätös. Ja valinta.
Minä valitsin elämän kuoleman sijasta. Minä valitsin aitouden, enkä teatteria.
Tiedän, että valinta oli oikea.
Sen kanssa on vaan niin pirun vaikea elää.

-foxheart

Kaikki parhaat ovat.

Voi vittu.
Miten tässä nyt ollaan. En tiedä.
Fiilistasoa alemmas ja keskittymistä faktoihin. Suojautumista maailmalta. Realistisuutta.
Nämä toimintamallit säästäisivät minut maailmalta. Ylilyönneltä. Ja elämältä.
Toisessa vaakakupissa on toisaalta heittäytyminen ja suunnitelma ajaa täysillä huolimatta siitä mennäänkö menestykseen vai metsään. Takki auki. Metsässäkin oppii. Kun on ensin eksynyt muutaman kerran.
Kultainen keskitie on paras. Normaali ja hyvä. Tasapainoinen.
Mutta minähän olen tunnetusti kykenemätön kulkemaan sitä! Kaikki tai ei mitään. Huono style, tiedän.
Saanko kysyä miksi. Oh, God why? Miksi juuri minusta on tehty tällainen? Miksi minä, eikä joku muu?
Itseensä ottava. Yliherkkä. Pakkomielteinen. Itsepäinen. Suhteellisuudentajuton. Uneksiva. Epärealistinen. Katkera. Uskollinen. Voimakas. Särkynyt. Luova. Impulssiivinen. Rakastava. Inhimillinen.
Eihän tällaista soppaa kestä kukaan! Ei ihme että minulla on vaikeuksia ymmärtää itseäni. Ylitaiteellinen tunteiden orja, joka haluaisi palavasti kuulua ja olla ehjä. Kelvata itsenään. Täysi ufo siis!
Ja jos en edes itse ymmärrä, miten muut voisivat? Tässä pikku pulma ratkottavaksi, huoh.
Tämä ei ole tauti. Kukaan ei voi antaa tähän lääkkeitä. Mitkään lääkkeet eivät pystyisi saamaan minua elämään luonnollisesti itseni kanssa. Kukaan ei voisi ikinä analysoida tätä tyhjentävästi. Kukaan ei pysty ikinä käsittelemään tätä niin lopullisesti, että olisi sinut itsensä kanssa, minä kaikista vähiten!
Lyhennetysti: ei voi mitään.
Turha siis valittaa. Ja turha murehtia.
Jos tämä kaikki olisi yhden ihmisen päässä, tulisi varmasti hulluksi.
Onneksi olen jo.
Mutta onneksi myös sanotaan, että kaikki parhaat ovat.

-foxheart

Haluaisin oppia jo lentämään.

Menetyksen pelko.
Ajan pelko.
Pelko asioiden ja ihmisten muuttumisesta.
Onnellisena on vaikea elää. Elämä, joka on kiittämisen arvoinen tuo samalla paljon menetettävää.
On vaikea elää täyttä elämää, kun pelkää putoamista. Mitä korkeammalla pilvissä olet, sitä pelottavampaa on katsoa alas katonreunalta.
Varsinkin jos tiedät jo valmiiksi miltä putoaminen tuntuu. Ja kuinka monta kohtaa se murtaa pysyvästi.
Haluaisin oppia jo lentämään.
Jos olisin lopettanut pelkäämisen olisin jo ilmassa. Pelkäämisen, että kaikki tapahtuu uudestaan. Samat virheet, samat sanomattomat sanat, sama tuska.
Jokaisesta hetkestä tulee nauttia, sillä jokainen hetki loppuu aikanaan.
Tämä päivä ei enää ikinä palaa. Huomenna et näytä enää täsmälleen samalta, sillä olet 24 tuntia vanhempi. Asiat muuttuvat.
Pilvissä olet kuitenkin kuin pilvessä ja sokea kaikelle mikä ennen oli tärkeää. Arvosi ovat muuttuneet. Onnellisuutesi kriteerit ovat kovemmat. Pienet arjen onnelliset asiat eivät enää riitä sillä haluat parempaa. Kun olet sitä jo kerran saanut maistaa.
Haluat ettei kukaan enää ikinä hylkäisi sinua. Että voisit kuulua palapeliin.
Pitää kiinni päästämättä irti.
Pieni ääni takaraivossa kuiskaa, että tämä on mahdotonta. Ei onnellisuutta ole tehty kestämään. Ja tämä onnellisuus on kestänyt jo aivan liian kauan.
En aio luovuttaa ja masentua siksi että olen yht'äkkiä muka liian onnellinen ja liian kiinni elämässä.
En vain koskaan ajatellut elämän olevan tällaista.
Enkä pysty ymmärtämään miksi reagoin siihen näin.
Tämä on liian hämmentävää.
Liian suurta pienelle ihmiselle.

-foxheart

Part of my world.

Olen rakastunut tähän elämään.
Juuri nyt. Juuri nyt on hyvä olla.
Tiedostaen kuka olen.
Ja mitä olen jättänyt taakse.
En haluaisi päästää irti näistä hetkistä. Ne ovat liian arvokkaita.
Jos voisin, olisin tässä hetkessä ikuisuuden.
Niiden palojen kanssa joihin olen kasvanut kiinni.
Minä kuulun tähän.
Nyt tiedän millaista on olla osa jotakin.

-foxheart

Strong woman, yeah!

Olen vahva. Voimakas.
Niin hyvässä kuin pahassakin.
Rakkaudessa ja vihassa. Heikkoudessa. Katkeruudessa.
Tunteessa ja teoissa.
En ymmärtänyt tätä aikaisemmin. Enkä oikein ymmärrä vieläkään. En ymmärrä omaa vahvuuttani. Ja sitä mitä se aiheuttaa ympäristössäni. Mitä reaktioita. Ihmisissä.
Voin astua rajojen ulkopuolelle. Dominoida ja talloa auktoriteettien yli. Ajaa nurkkaan.
En tee sitä tahallisesti. Tein niin koska en ymmärtänyt.
Mutta tästä hetkestä lähtien minun on pystyttävä ottamaan vastuu teoistani. Mennä asioiden edelle ja huomioida tila jonka jokainen yksilö tarvitsee.
Alentua auktoriteeteille ulkoisesti, ettei minua vastaan tarvitsisi hyökätä. Olla tilanteen yläpuolella, mutta samalla viivalla ihmisten kanssa. Minun pitää antaa ymmärtää, että vaikka saatan joskus pystyä hallitsemaan tilannetta, en ole vihollinen.
Voin pitää talutushihnasta kiinni kun tarve vaatii, vaikka en suostu kaulapantaan. Minua ei voi määrätä, mutta voin suostua tekemään yhteistyötä.
Sillä pitää ymmärtää, ettei kaikilla ole tällaista vahvuutta. Tätä pitää käyttää oikein sortamatta muita edes tahattomasti. Se vaatii vastuun ottamista.
Pitää tietää mitä tekee.
Sillä en aio jättää tekemättä.
Minä en jätä elämättä.
Suuri voima tarvitsee suuren viisauden.
Viisaus edellyttää tiedostamista. Ja kokemista.
Tiedostan nyt.
Enkä jätä elämääni elämättä.

-foxheart

Melkein kuin uusi.

En ymmärrä.
En tajua. Miksi.
Miksi haluan elämääni juuri ne ihmiset, joita en voi ikinä saada.
Haluan tämän maailman kaikista monimutkaisimmat, vaikeimmat, säröilevimmät, hämmentävimmät ihmiset. Kaikki, jotka ovat niin kaukana mutta silti lähellä.
En omistettavaksi. Vain korjattavaksi.
Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kaikki ansaitsevat ihmisiä silittämään haavat piiloon.
Siitä puhe, mistä puute, vai miten se meni.
Niin. Onkohan tässä kyse nyt sittenkin vain siitä että haluan antaa niitä asioita, joita en itse pysty saamaan.
Sitä voi itse kukin mietisellä.
Haluaisin olla tasavertainen kaikkia kohtaan.
Mutta en pysty. Maailmassa on vain niin äärettömän monta tyhmää, tietämättömyydessään onnellista ihmistä. Joita salaa kadehdin. Mutta jotka eivät kiinnosta. Miten he voisivatkaan, ihmiset jotka eivät ole vielä eläneet hetkeäkään. Niin puhtaan kokonaiset, onnelliset.
Eivät korjatut, niinkuin minä.
Paluuta menneeseen rikkumattomuuteen ei enää ole. En pysty edes kuvittelemaan sitä, unelmoimaan siitä. En halua sitä itselleni, vaikka kadehdin tietämättömyyden autuasta pilveä.
Tieto on valtaa ja tieto on tuskaa. Kokemus on vahvuutta, huono kokemus lasinsiruja sielussa.
Tässä ollaan. Näillä eväillä mennään vaikka ne ovatkin levinneet kuin Jokisella. On selvitty. Ja selvitään tulevaisuudessakin.
Korjattu on melkein kuin uusi.
Ja tämäkin päivä on kiittämisen arvoinen.

-foxheart