Crossroads.

Olen pysähdyksissä. Jumissa oman ajatusmaailmani sisällä.
Rautaisessa kuplassa. Eristyksissä.
Haluan pysähtyä vielä pidemmäksi aikaa. Vielä hetkeksi. Nauttimaan käsillä olevista hetkistä. Ettei elämä kiirehtisi ohi. Haluan viivyttää päätöstä liikkua mihinkään suuntaan.
Joka kerta kun liikun, suuntaudun tietyllä tavalla. Joka kerta kun teen päätöksen, suljen ovia. Mahdollisuuksia.
Ja toivon, etten sulkisi vääriä ovia. En halua liikkua. En halua menettää mitään.
Siitä ei tosin ole mitään hyötyä.
Sillä kaikki muut liikkuvat.
Urpoin tilanne ikinä.
Minä seison risteyksessä. Paikallani.
Ja katson kun muut kulkevat ohi.
Valitsevat polun. Tekevät päätöksen. Ja lopulta katoavat näköpiiristäni. Ja tästä pikku elämästäni, joka on niin kiinnittynyt tuohon risteykseen. Yksinäisyyden kotiin.
Välillä joku pysähtyy. Ihmettelee, miksi seison paikoillani. Jää ehkä hetkeksi tuijottamaan kanssani horisonttiin. Ja katoaa sitten yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
Joskus joku jää pidemmäksikin aikaa. Ja saa minut toivomaan, että olen vihdoin löytänyt sielunystävän. Jonkun joka ymmärtäisi kuinka jumissa voi elämässään olla.
Jonkun joka jäisi selvittämään tätä pulmaa kanssani.
Jonkun joka voisi vapauttaa minut.
Kukaan ei tule. Vaihtoehdot ovat siis vähissä.
Pitää valita polku.
Ehkäpä voisin arpoa välttyäkseni päätöksen teolta.

-foxheart

Liebster Blog

Kiitä palkinnon antajaa postauksessasi, lisää myös "Liebster Blog" kuva ja jaa palkintoa eteenpäin 5:lle alle 500:n lukijan blogille! Muista ilmoittaa palkinnon saamisesta heidän blogeissaan!




Ensinnäkin kiitos riri, jolta tämän sain. En oikeastaan edes tiedä mistä minua palkitaan, mutta olen kiitollinen.
Tiedän, että koko palkinnon ideana on jakaa sitä eteenpäin, mutta tilanne on nyt se, etten edes seuraa niin montaa blogia että ohjeiden noudattaminen olisi mahdollista. Näin ollen olisi vain noloa jakaa sitä ylipäätänsä kenellekään.
Kiitän kuitenkin sydämeni pohjasta.


-foxheart

Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Pelkään ihmisiä. Tai en.
Pysähdyin pohtimaan asiaa ja totesin, että oikeastaan pelkään vain hylätyksi tulemista. Petoksia.
Ei. Minä rakastan ihmisiä. Ja siksi on niin vaikeaa päästää irti muureista. Olla haavoittuva. Koska ymmärrän kuinka paljon muut voivat satuttaa.
Pelkään kipua. Tyhjän päälle putoamista. Vajoamista epätoivoon. Tiedostamista, etten ole kukaan. Etten kelpaa kenellekään.
En ole miellyttäjä. Ei tarvitse olla miellyttäjä pelätäkseen torjutuksi tulemista.
Välillä pelko saa minut itkemään. Itkemään etukäteen jo pahinta mahdollista. Itkemään, koska olen jälleen kerran lähtenyt liian vaikeaan leikkiin. Jota en kestä särkymättä.
Rakastan sitä leikkiä. Onnen kyyneleitä, kun pahin mahdollinen ei ole vielä tapahtunut.
Toivo siitä, etten ole yksin saa minut jatkamaan.
Yleensä se loppuu katkeruuteen. Ja petokseen.
Ja silti teen sen aina uudestaan.

-foxheart

Kaunis, rikkinäinen maailma.

Itkin eilen onnesta enimmäistä kertaa elämässäni.
Kukaan ei nähnyt.
Itkin kiitollisuudesta. Että saan elää juuri tätä elämää. Juuri näiden ihmisten kanssa. Tällä planeetalla. Tässä kaupungissa. Hyvinä ja huonoina aikoina.
En voi uskoa, että saan olla vielä täällä ja kohdata jatkuvasti uutta.
Ihania, rikkinäisiä sieluja. Joka päivä saan oppia lisää tästä maailmasta.
Se on kaunis, rikkinäinen maailma. Täynnä ihmeitä, jotka odottavat löytäjäänsä. Tutkimusmatkailijaa. Minua.
Olen jo saanut niin paljon, että minun pitäisi itkeä onnesta oikeastaan joka sekunti. 24/7.
Haluan muistaa tämän tunteen aina. Kun olen auki maailmalle ja yhtä sen kanssa.
Haluan muistaa tämän tunteen pimeässä. Kun epätoivo yrittää vallata aikaa ja energiaa elämästäni. Silloinkin kun tämä tunne on saavuttamattomissani. Ehkä se antaa voimaa jaksaa taistella.
Vaikka kyllä minä muutenki taistelen.
Aina.
Minä olen vielä täällä.
Muistakaa se!

-foxheart

Jossain toisessa paikassa.

Olen aika pitkälle riippuvainen ihmisistä. Kuin en olisi mitään ilman muita.
Tarvitsen virikkeitä. Keskustelullisia virikkeitä. Kontaktia.
Etten joutuisi elämään yksin. Yksin pääni sisällä.
Jos minusta kirjoitettaisiin elämänkerta sen nimeksi tulisi varmaan Tyttö, joka oli vankina omassa mielessään. Niin kaukana tuntuu ajatusmaailmani olevan tästä todellisuudesta. Kaukana.
Elän aina jossain toisessa paikassa.
Kuvittelen että elän. Ajattelen että elän. Mutta elänkö todella, aidosti, vai onko kaikki vaan viritettyä teatteria? Onko tämä todellista elämää?
Musiikissa elän. Se puhuu minulle. Enemmän kuin kuvat ja sanat.
Se kuiskaa. Kertoo asioita. Todellisia asioita.
Mutta vain harvat ymmärtävät mitä se sanoo.
Mitä minä sanon.
Mitä me sanomme.

-foxheart

Hold on.

Pysähdyin katsomaan elämääni.
Tätä kaupunkia. Näitä ihmisiä.
Ja tajusin kuinka paljon rakastankaan.
Kimalteleva meri.
Lokkien huudot.
Nauru.
Kissan turkki.
Pianon koskettimet.
Musiikki.
Elokuvat.
Kirpeät kyyneleet.
Leirit.
Kesä.
Yöilma.
Ihmissilmien katse.
Kaikki hyvä tulee vaikeiden kokemuksien kautta. Pitää olla kestävä. Luottaa. Ja toivoa.
Maailma kyllä antaa kaiken takaisin, jos olen valmis yrittämään. Pitämään kiinni.
Kyllä minusta vielä ihminen tulee.
Vielä jonain päivänä.

-foxheart

Se vitun möllötys.

Kasvua vain.
Ehkä paras neuvo minkä olen pitkään aikaan saanut. Ei ole huonoja hetkiä. On vain kasvua.
Haluan kasvaa. Ihmisenä. Oppia olemaan ehjä. Ehjempi.
Siihen on vain yksi keino. Mennä rajoille. Epämukavuusalue on paras kasvuympäristö. Haluan pakottaa itseni kohtaamaan sen. Ne. Katsoa vaikeita asioita silmästä silmään.
Ja olla ehkä joskus tulevaisuudessa ylpeä siitä että olen kohdannut ne.
Tällä hetkellä olen edelleen jumissa aikuistumislistani kahdessa ensimmäisessä kohdassa. On jopa helpompi oppia rakastamaan itseään, kuin oppia olemaan ajattelematta mitään. Ensimmäinen askel on aina haastavin. Varsinkin minun listallani.
Möllötys. Se vitun möllötys. Joka on kuitenkin edellytyksenä kaikelle muulle.
Flippaan niin helposti. Omia ajatuksia ei pääse pakoon. Ne ovat jatkuvasti läsnä. Ne hyökyvät päälle ja tunkeutuvat joka paikkaan.
Tukehduttavat.
Vaikka päättäisinkin lopettaa, mieleni ei hiljene. Mikään ei jää siihen, mihin olen sen jättänyt. Vaikka olisin fyysisesti hiljaa, päässäni surisee. Aivoni vievät kaiken aina pidemmälle.
Kunnes sieluni kiljuu armoa. Edes kärsimykseni ei saa tätä ajatusvirtaa loppumaan.
Epäkontrolli. Yksi suurimmista peloistani.
Nyt se kohdataan!

-foxheart