Pandoran lipas.

Tiedän kuka olen.
Ainakin tässä hetkessä.
Paljon on paljastunut, eikä kaikki ole hyvää.
On niin paljon pimeää ja sumuista.
Löytyi kieroonkasvanut, haavoittunut lapsi. Jolla on väärät toimintamallit.
Ihminen joka rakastaa, sillä ei tiedä miltä tuntuu olla rakastettu.  Rakastettu kaikesta epätäydellisyydestä huolimatta.
Etsijä, joka yrittää paikata sitä jotain joka puuttui.
Löytyi uteliasuus, joka säälii kaikkea rikkimennyttä.
Ja tarve tietää, mitä tapahtui.
Miksi tämä kaikki on tässä.

Tätä haavaa ei ikuisuuskaan voi parantaa.

-foxheart

Kohti näkymätöntä maalia.

Liikaa kaikkea. Liian vähän aikaa.
Kunpa voisin vain pysäyttää päivät. Ja tehdä kaiken tekemättä jääneen.
Ottaa muut kiinni ja raataa monta piinallista tuntia tauotta. Tilaisuus ja aikaa. Haluan vain kerrankin mahdollisuuden nauttia tästä hirveästä kidutuksesta. Mahdollisuuden pakottaa itseni epämukavuusalueelle.
Samalla kuitenkin tiedostan jotain. Tarvetta mahtua muottiin ja kelvata. Tämä on se, mihin yhteiskunta tähtää. Sisäiseen moraaliin. Pieneen ääneen jokaisen päässä, joka pakottaa suorittamaan ja tähtäämään täydellisyyteen. Aivan kuin se hyödyttäisi jotakin.
Todellisuudessa juoksemme kaikki suuressa juoksupyörässä. Tai oikeastaan jokainen juoksee omassa pyörässään. Sehän tekee paljon enemmän energiaa, kuin yksi suuri juoksupyörä, eikö vain?
Energiaa ja rahaa yhteiskunnalle. Älykäs taistelusuunnitelma, joka esitetään niin vakuuttavasti ettei kenelläkään ole mahdollisuutta ratkaista sitä.
Miljoonia ihmisiä. Juoksemassa rinnakkain näkymätöntä maalia kohti.
Motivaationa raha ja kuvitelma itsestä voittajana. Nopeimpana. Rikkaimpana. Voittamattomana.
Tätä on menneisyytemme. Tulevaisuutemme. Ja nykyisyytemme. Säälittävää ponnistelua tiedostamatta että todellisuudessa kukaan ei liiku mihinkään.
Mahdollisuus tiedostamiseen kyllä on. Irtisanoutuminen järjestelmästä. Vapaa elämä.
Mutta kaikki ovat jo tottuneet kaltereihinsa. Ne luovat turvaa ja varmuutta tulevaisuudesta.
Juoksemme liian kovaa ja liian keskittyneinä omiin suorituksiimme. Hiljentäminen on vaikeaa. Ja vielä vaikeampaa siitä tulee kun juoksupyörän eteen laitetaan porkkana. Tai siis numeroita jotka tipahtavat pankkitilillemme jos suostumme juoksemaan kovempaa.
Ensin kaikki tuntuu helpolta, mutta jossain vaiheessa huomaamme ettemme osaa enää pysähtyä. Vauhti on kiihtynyt liian kovaksi ja pysähtyminen saisi meidät kompastumaan omiin jalkoihimme.
Ja niin me juoksemme maaliin asti vain todetaksemme ettei sellaista ole koskaan ollutkaan. Ja kuolemme pois, kun kroppamme ei enää pysty kestämään sitä.
Perässä tulevat hölkkääjät. Ne meistä, jotka ovat ymmärtäneet matkan päättymättömyyden. Ne meistä, jotka ovat osanneet pysähtyä ja nauttia paketin jäätelöä.
Ne meistä, jotka ovat todellisia voittajia.

Kunpa voisin jonain päivänä olla yksi heistä.

-foxheart

Miksi huudat apua, jos et ole valmis nousemaan?

Voihan vittu. Vittu.
Vihaan riitelyä siskoni kanssa.
Typerät pienet asiat tiivistyvät aina ongelmaan joustamattomuudesta. Uuden vieraksumisesta. Tiedän, että se on luonnollisa. Mutta vihaan sitä silti.
En ymmärrä miten kaikki eivät pysty tiedostamaan omia ongelmiaan.
Eikä sanominen hyödytä mitään. Kaikki lauseet joissa yritän epätoivoisesti kehottaa muuttamaan ongelmakohtia kaikuvat kuuroille korville. Jokaikinen kirpeä sana, jonka sanon jotta siskoni voisi joskus tulevaisuudessa olla onnellinen.
Olla onnellinen rakkaudessa. Ennakkoluuloton suhteessa maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan. Olla onnellinen vapaudessa jakaa mielipiteensä ja vaihtaa näkökulmia muiden kanssa. Pystyä elämään ilman estoja.
On vaikeaa katsoa kun toista sattuu. On vaikeaa olla vieressä ja tiedostaa, että toinen on menossa väärään suuntaan. Ei tuhatta ja sataa niin että hän pystyisi itse huomaamaan olevansa väärällä tiellä. Mutta lipuen. Ajelehtien hitaasti ja varmasti kohti lopullista tyhjyyttä.
Syrjäytymistä.
On turhauttavaa tiedostaa etten voi tehdä asialle mitään. Paitsi näyttää peiliä ja yrittää saada toista tajuamaan. Sekin satuttaa. Vähän. Mutta ei siinä määrin kuin elämä ilman elämää.
Välillä on toki hyvä ettei tee mitään. Kukaan ei voi, eikä kenenkään pidäkään hallita toisen elämää. En voi tehdä valintoja siskoni puolesta. En voi nostaa häntä elämään elämäänsä täysillä. Kokonaisena.
Voin tarjota käden ja sanoa että nouse. Mutta loppujen lopuksi jokaisen on tehtävä päätös itse. Ja noustava omin jaloin.
Miksi huudat apua, jos et ole valmis nousemaan?

-foxheart

Sosiaalinen tumpelo.

On ihmisiä. Ja on tilanteita. 

Kohtaamisia.

On niitä, joiten kanssa käyttyäydyn täysin luonnollisesti, oikein. Kunnioittavasti. Empaattisesti. Rakastavasti.

On niitä, jotka näkevät läpi. Heille en aina pysty olemaan täysillä sitä kaikkea mitä todella olen. 

Sillä he voivat paljastaa minut maailmalle. 

Kaikki heikkouteni.

Olen heikko kun kohtaan. En aina. Tietyissä hetkissä, kun jokin käytösmalli tuo mukanaan muiston. Assosiaation kuilun pohjalta. 

Ja reaktion, joka satuttaa.

Tällaisessa tilanteessa olen täysin lapsen tasolla. Epäempaattinen, armoton, ymmärtämätön. 

Valmis suojelemaan ja puollustamaan itseäni. 

Lukossa. Kykenemätön kommunikoimaan kunnolla.

En vain aina pysty ymmärtämään miten kuuluisi toimia. Kun minulle sanotaan ettei jotain voi tehdä, en tajua sillä en ole vieläkään täysin oppinut että kaikki mihin pystyn, ei ole oikein. 

Kaikkea ei voi sanoa. Vaikka se olisi totta. 

Kaikkea ei voi tehdä. Vaikka haluaisi.

Olen siis sosiaalinen tumpelo.

Jotain jäi välistä. Jotain jäi oppimatta niinä vuosina kun keskityin vain omaan vihaani. Ja itseni puollustamiseen. 

En luottanut auktoriteettiin. En luottanut valtaan, jos se ei ollut omaani. 

Halusin paeta, mutta minun oli jäätävä taistelemaan, sillä vaihtoehtoja ei ollut. 

Ja silloin jotain sulkeutui. 

Koska en osannut antaa anteeksi.

-foxheart

No light without darkness.

Kaikki on niin hyvin.
Kaikki palaset ovat vihdoinkin edes suurinpiirtein kohdillaan.
Kaikkea ei voi selvittää kerralla. Aina on heikkoja kohtia. Haavoja, joiden parantuminen tuntuu vievän ikuisuuden.
Mutta ne eivät enää hallitse.
Tai estä minua olemasta onnellinen. Siinä on ero.
Itse asiassa juuri ne tekevät minusta onnellisen, koska ilman niitä en pystyisi erottamaan tätä kaikkea hyvää. Ei valoa ilman pimeyttä.

Enää en pelkää.

-foxheart