Me love FOOD.

-foxheart

You know where to find me.

Tällaisina päivinä huomaan nauttivani omasta rauhasta liiankin paljon. Yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta. Hetkistä, jolloin huomaan etten tarvitse paljoa ollakseni onnellinen.
Mietin missä ihmissuhteeni ovat. Miksi en ole jossain muualla jonkun kanssa. Pitämässä hauskaa tai puhumassa syvällisiä. Elämässä oikeaa elämää.
Silloin ymmärrän että tämä hiljaisuus johtuu omasta passiivisuudestani. Puhelin on hiljaa ja kalenteri tyhjä koska se olen aina minä joka soitan.
Mitä ilmeisimmin pidän ihmissuhteinani yllä yksin. Olen muille itsestäänselvyys, joka juoksee perässä niin kauan kuin käsketään ja pyytämättäkin.
Ystävyyteen kuuluu vähintään kaksi osapuolta. Kaksi ihmistä, jotka huolehtivat, että yhteistä aikaa löytyy. Ja että sitä priorisoidaan.
Yksin pärjääminen ei ole vaikeaa.
Täällä minä istun. Elän elämääni. Ja vielä nautin siitä.
Miksi siis kerjäisin audienssia kun kaikki muut ovat niin kiireisiä.
Tämä riittää. Tiedätte missä olen.
Nyt on jonkun muun vuoro soittaa.

-foxheart

What's on the other side of you?

Katso peiliin. Katso itseesi.
Kaikki mitä tiedostan, on mahdollista muuttaa. Kaikki mitä myönnän itselleni.
Jokaikisen heikkouden.
Hylätyksi tulemisen tuska.
Tunne ihmisten itsekkyydestä ja kääntymisestä poispäin.
Ääni ja vedenpitävät perustelut. Kritisoiminen. Hyökkäävyys. Puollustusrefleksit.
Nämä tunteet eivät johdu siitä mitä minulle tapahtuu nyt. En voi syyttää niistä ketään.
Ne ovat tunteita, jotka kuuluivat minulle ennen. Kauan sitten.
Kysyisin, miksi ne tulivat jäädäkseen, mutta oikeastaan tiedän jo.
Ne tulivat kasvattamaan.
Tekemään minusta aikuisen.
Kertomaan, että matkalla on tarkoitus.
Ja että jotain parempaa on vielä edessä.

Kun tulee se aika, että pystyn katsomaan peiliin tuntematta häpeää, voin oppia katsomaan ihmistä silmästä silmään.

-foxheart

Jonkun muun lapsi.

Pahinta ja vaikuttavinta on spontaanius.

Ja aivan erityisesti spontaani kosketus.

Kädet hiuksissani, niitä silittävät sormet. Olkapäälleni pysähtynyt lämmin kämmen. Valoisa katse, jossa on ripaus ylpeyttä. Hymyt, joita ei ole tarkoitetty kenellekään muulle.

Sisälläni elävä viisivuotias kehrää jokaisesta hipaisusta, sipaisusta ja silityksestä.

Kun äitini yrittää samaa, hän aiheuttaa minussa pakorefleksin. Tarpeen oksentaa kaikki sisälmykset pihalle. Ja tarpeen eristäytyä.

En halua häntä. En näin lähelle.

En ymmärrä miten tällainen on mahdollista. Miten tämä on totuus. Että spontaani henkilö x pystyy antamaan minulle enemmän kuin nainen josta olen syntynyt.

Ehkä minulla ei ole syytä ihmetellä, miksi luulin olevani vaihdokas.

-foxheart