Vuosi 2011.

Tajusin juuri, että tänään tulee täyteen vuosi siitä kun aloitin blogin. Hämmentävää. Aika on kulunut liian nopeasti.
Mutta on tästä ajatusten selvittämisestä ilmeisesti ollut hyötyäkin, sillä olen kasvanut ihmisenä viimeisen vuoden aikana melkein liikaa(onko tämä mahdollista?). Oppinut asioita elämästä ja ihmisenä olemisesta. Murtanut esteitä ja muureja, joiden piti olla ylitsepääsemättömiä. Niin piti. Mutteivät olleet. Oppinut olemaan enemmän sinut itsensä ja muiden kanssa. Oppinut olemaan onnellinen.
Kaikkine ongelminensa ja ahdistuksinensakin tämä vuosi on ollut täydellinen. Tärkeintä on kokea ja uskaltaa lähteä seikkailemaan, sillä elämä on täynnä tutkimisen arvoisia asioita.
Siis mitä? Kuulostaa juuri sellaiselta onnensekaiselta ja naiivilta sanahelinältä, millaiseen en ole tottunut uskomaan.
Olen muuttunut. Erilaiseksi. En ehjäksi, mutta onnellisemmaksi.
Enempää en voi pyytää.

-foxheart

Onnenhetki menneisyydestä.

Se aito ja originaali. Lapsuuden joulu. Lämmin ja turvallinen. Unelias ja samanaikaisesti jännittävä. Mutta unohtunut, kunnes klikkasin sen tänään youtubesta. Tämä pieni onnenhetki ei vaadi mitään. Etsikää ja löytäkää, sillä kaikki on jo täällä.
Ja tähän tulisi se kielletty lause. <3

-foxheart

Sinä päivänä kun minusta tuli filosofi.

Onnellisuus on päätös. Tieto olla onnellinen. Tieto siitä, mitä ei halua olla. Tarve tiedostaa hetket, jolloin on tyytyväinen. Helpotusta huonona päivänä, kun mikään ei tunnu miltään ja kaikki menee ohi. Tieto siitä, että huomenna kaikki on paremmin. Päätös päätyä hyvään kierteeseen.

Olin kauan huonossa kierteessä, koska pelkäsin. Pelkäsin tuntematonta ja sitä, mikä tulee kivun tilalle. Pelkäsin päästää irti tutusta ja turvallisesta kivusta, joka kulutti minua päivä päivältä. Pelkäsin päästää irti takinhelmasta, johon olin tarrautunut koko elämäni.

Nyt kaikki on muuttunut. En tiedä mitä olen. Vai olenko? Tiedän vain että on syitä ja seurauksia. Sattumia. Tapahtumia. Ja kaikki menee Jumalan suunnitelman mukaan. Sattuman kaupalla Jumala päättää törmäävätkö kaksi ihmistä toisiinsa ja rakastuvat vai eivätkö. Sattuma säätää kohtalot. Sattuma on Jumalan työväline. Ei ole mitään syytä jatkuvalle punnitsemiselle ja ahdistukselle. Kaikki menee oikein.

Me luulemme päättävämme vapaasta tahdosta. On olemassa monia eri reittejä. Monia eri ihmisiä. Mutta silti me kaikki päädymme samaan. Kuolemaan. Pelon kohtaamiseen. Ja sen jälkeen tuntemattomaan. Kaikki se kuuluu suunnitelmaan. Millään ei siis ole mitään väliä ja silti kaikki merkitsee.

Minulla on jotain enemmän, koska uskon. Koska olen yhteistyöhaluinen. Ihmistä ei määrittele hänen menneisyytensä, vaan valinnat joita hän tekee. On olemassa hyviä valintoja ja huonoja valintoja. Kaikki Jumalan kanssa tehdyt valinnat ovat hyviä. Jos et tee yhteistyötä, valinnat ovat hyviä, mutta eivät vain sinun kannaltasi. Silloin et myöskään löydä onnellisuutta. Onnettomat ihmiset eivät elä sanan merkityksessä. He ovat tyhjiä kuoria. Rakkaudettomia eläimiä. Elottomia. Hengittämättömiä.

Onnettomuus tulee yhteydettömättömyydestä Jumalaan. Itsensä nostamisesta Jumalan kaltaiseksi paremman puutteessa. Ylimielisyydestä ja vääristä luuloista. Luulosta, että voi itse päättää ja olla oikeassa. Se on väärin, sillä ei ole oikeaa eikä väärää.

Oikeus ja vääryys ovat vain mielessämme, koska haluamme määritellä ja lokeroida asioita. Kuten Jumalat. Ei ole väliä mihin yliluonnolliseen hyvyyteen uskot, kunhan uskot, sillä se on oikein. Eilaiset uskonnot ovat vain ihmisten tapa lokeroida ja kytkeytyä omaan visioonsa Jumalasta. Tarvitsemme kontrollin. Mutta emme tajua, että tämä maailma ei etene kontrolliin. Se etenee kaaokseen. Ja tässä tapauksessa ihminen eroaa luonnosta.

Ihminen etenee vain puoliksi kaaokseen. Luontoa noudattava puoli etenee kaaokseen ja kontrollia hakeva puoli etenee järkestytä kohti. Tämä puolestaan aiheuttaa ristiriitaa, jonka takia kaikki on niin vitun monimutkaista. Eikö olekin kummallista? Olemme mutantteja tässä ketjussa. Ristiriita taas puolestaan on kiinnostavaa, sillä se on poikkeavaa ja muistuttaa sattumaa. Ristiriita saa ihmisen kiinnostumaan. Sekin oli siis osa suunnitelmaa, jotta kaikki tämä toteutuisi.

Mutta tasapainossa pysyäksemme meidän pitää myös heittäytyä yhteistyöhön, hyväksyä suunnitelma ja luottaa tietäen, että se on oikein. Emmehän halua kallistua kummallekaan puolelle. Paras valinta on olla valitsematta. Meidät haluttiin tehdä erilaisiksi. 

Mutta miksi? 

-foxheart

Kun ei huolehdi liikaa.

Kaikki on hyvin. Mitä valehtelua!

Onni ei ole pysyvää. Se ei ole räiskähtelevää, niinkuin rakkaus. Sitä ei myöskään löydä jos ei halua etsiä. Se on niissä pienissä hetkissä, jolloin voi vain olla tyytyväinen.
Kun pääsee kokeesta läpi, eikä ole enää ikinä kemiaa. Kun voi syödä huoletta puoli litraa jäätelöä. Kun saa juostua lenkin loppuun ja pääsee suihkuun. Kun näkee ihanan unen, jonka muistaa. Kun ei tarvitse odottaa sporaa. Kun saa heittää huonoa läppää, joka ei ole hauskaa. Kun saa katsoa disney-leffoja. Kun pääsee perjantaina koulusta eikä viikonlopulle ole mitään suunnitelmia. Kun kissa jahtaa laservaloa. Kun voi kiljua kuin lintu ja kaikki ohikulkijat kääntyvät katsomaan. Kun laulaa Alicia Keys:iä, vaikkei ole avannut ääntä. Kun menee ilman meikkiä kouluun. Kun ei huolehdi liikaa.

Olen silloin tällöin ihan onnellinen, vaikka useimmiten olen ahdistunut ja masentunut. Parempi.

-foxheart

Se ahdistava perhejuhla.

Vihaan talvea. Kylmää viimaa, joka tunkee kauluksen sisään ja saa niskakarvat nousemaan pystyyn.  Räntää, joka sotkee meikit ja kampauksen lopullisesti vain minulta, eikä keneltäkään muulta. 

Pimeyttä, joka tuntuu valtavana painona hartioilla ja kasvoilla. Ihmistä vahvempaa myräkkää, jonka halki ei selviä Helsingin keskustassa. En pysty hymyilemään. 

Mutta ennenkaikkea vihaan joulua. Tai oikeastaan joulunviettoa, en niinkään sen sanomaa. Ylikaupallistettua materialismin juhlaa, jolloin lahjotaan muita ihmisiä turhalla krääsällä ja samalla tuotetaan lahjottavalle paine vastalahjasta(jotka kipataan huonolla tuurilla joulun jälkeen vintille). 

Tekopyhyyden huipentumaa sukulaisten riidellessä ja välillä tiuskaistessa väliin "käyttäydypäs kiltisti"- kommentin. 

Sstressi saa uuden muodon kun hyöritään ja pyöritään ja ollaan muka niin joulukiireisiä, eikä viitsitä sanoa kiitos tai anteeksi. Mistään. Jouluruoat tarttuvat kurkkuun liiallisen karkinsyönnin seurauksena. Silmät ovat kipeät TV:n katselusta. 

MINÄ EN HALUA TÄTÄ ENÄÄ! Ahdistavaa. 

Miksi en saa itse valita keiden kanssa olen? Miksi joulun pitää olla perhejuhla?! Miksi kaikki pakotetaan samoihin neliöihin huutamaan toisilleen tai vaihtoehtoisesti vetäytymään kirjan tai tietokoneen ruudun taakse? 

Miksi lapset luulevat, että nyt juhlitaan Joulupukin syntymäpäiviä?

-foxheart

Just pray!

Rukous. Sen voima on ihmeellinen. Jos vain osaa etsiä. Nähdä vastaukset ja ymmärtää, ettei olekaan aina yksin. Että on ainakin yksi, joka ei jätä. Jos en itse jätä. 

Jos osaa tuntea voiman. Käsittämättömän energian, joka lävistää kaikki elolliset olennot.

Minun tapani suojella rakkaitani. Pyytää jotakuta suurempaa suojelemaan. Rukoilla, ettei mitään pahaa tapahdu. 

Sillä minä en usko onneen, sen kestävyyteen. On vain ajan kysymys milloin se pirstoutuu ja paljastaa jotain pahaa. Se löytää aina kuopan tai alamäen, johon vajoan. 

Pyydän, ettei ketään satu. Etten riko ihmisiä. Että osaisin rakastaa murskaamatta ja viiltämättä.

Kuin ihminen. 

-foxheart

Tarkoituksena satuttaa.

En vihaa äitiä enää niin paljon. Minkäs sille  voi, jos on paska ihminen. Tilalle on tullut pettymys ja katkeruus nostaa päätään jostain läheltä.
En enää toivo hänen kuolemaansa. Se on ok, mutta vain jos pidän hänet pitkällä tikulla tarpeeksi kaukana. Ei kosketusta.
Ei hymyä.
Itsenäinen katse ja kovat kasvot.
En minä ainakaan anna mitään. Minulla ei ole huonoa omatuntoa. Hetkikin vain lisää, niin työnnän hänet kauemmaksi.
Kai minä yritin, mutta ostosreissu päättyi riitaan. Ja raivoon. Tiedostin ensimmäistä kertaa, kuinka energiani hyökkäsivät toista ihmistä vastaan motivaationaan vain viha ja ärtymys. Tarkoituksena satuttaa. Minä olin ensmmäisenä kotona ja melkein luulin, että äiti jäisi auton alle.
Koska hänkään ei halua yrittää.
Melkein toivoin, mutta en siltikään.
Mitä tästä muka tulee?

-foxheart