Nyt.

Aika tulee ja se on jo nyt,

kun pienet pisarat laskeutuvat sumuverhona maahan ja tuuli riepottaa yksinäistä muovikassia jalkapallokentän reunassa. Ulkona kumahtaa tyhjyyden kaiku.

Kuolema on tullut kaupunkiin.

Nauruni jähmettyy patsaaksi ilmaan ja jää siihen roikkumaan. Samanlaisia nauruja, kesän muistoja löytyy joka puolelta ympäriltämme, mutta enää ne eivät helise korvissani.

Taivas on muuttunut melankolisen harmaaksi. Sillä on ikävä ja sitä itkettää.

Katsoa saa, mutta ei koskea. Minusta on tullut siili. Käpertyneenä itseeni, makaan

rapisevassa lehtikasassa odottamassa uutta elämää.

Kesän viimeinen hyttynen päästää surkean inahduksen, kun pääsky napsauttaa nokkaansa. Pääskyt eivät laula.

Niillä ei ole tarvetta miellyttää.

-foxheart

No more drinking!

Taiteiden yö ja puolikas salmaripullo.
Sadat känniset ja röökinhajuiset ihmiset.
Euron juusto.
Juomapeli ja alemmuuskompleksit.
Vaikeneminen.
Musiikki ja keskustelun ulkopuolelle jättäytyminen.
Kävelykierros töölönlahdella.
Pulssin tarkastus.
Ajan ja paikan tajuamattomuus.
Eksyminen.
Ympäristön poissulkeminen.
Oopperalaulu ja katseen sumeneminen.
Välkkyvät valot.
Pelko.
Kytät.
Paniikki.
Ystävän käsi.
Unohdus.

Herääminen omasta sängystä klo 7.26.
Alkoholi ei sovi elämääni. Diagnosoimattomaan sairauteeni. Näin ei saa enää käydä.

-foxheart

Onni vaatii maksua.

Syksy on tullut ja luonto tekee hidasta kuolemaa. Sen voi haistaa. Kohti pohjaa ollaan jälleen menossa. Lähemmäs elämän ja kuoleman erottavaa rajaa. Hetkittäin minut halvaannuttaa pelko tulevasta. Mitä jos kaikki loppuukin tänään? Ei mennä vielä. Ollaan vielä hetki tässä menneisyydessä.

Lukio on alkanut suht. hyvin. Väsyttää. Paljon. Koko koulu on täynnä uusia ihmisiä, mutta en oikein osaa mennä tutustumaan. Feidaus. Siinä on sana jota pelkään. Ikuinen kolmaspyörä.

Kotona asiat säilyvät tosin muuttumattomana. Liikaa riitoja, kovia sanoja. Liikaa sääntöjä, jotka tappavat sosiaalisen elämäni. Uhkaus ottaa kaikki tärkeä pois. Äänetön itkukohtaus yöllä kissa kyljessä kiinni. Aikuisten valta on liian suuri.
Ja minulla on taas jotain mitä menettää. En halua unohtaa sitä. Niitä. Ihmisiä.
Kaikki tämä vie kuitenkin voimia. Onni vaatii maksua. Kuinka kauan siitä onkaan... Mitä minä silloin päätinkään...
En jaksa muistaa ja terä saa duunipaikkansa takaisin.

-foxheart

Luottamus.

Luottamus. Se on aina ollut vaikeaa minulle. Vaikeaa hyväksyä, ettei pysty luottamaan. Tai olemaan luottamuksen arvoinen. Kohdata vaikenevat kasvot tai hätäisesti kyhätty valheiden verkko.
Silloin tuntuu kuin mahasta putoaisi pohja ja tilalle kaadettaisiin teräviä kiviä.

Isäni ei normaalisti polta tai käytä muitakaan nikotiinituotteita, mutta tänään isi jäi kiinni polttamisesta. Tein hihatestin sen jälkeen kun hän oli sanonut käyvänsä haukkaamassa happea. Myöhemmin kysyin, miksi hän lähti. Vastausta ei tullut. Vatsaani kouraisi, kun tajusin, ettei isi pitänyt minua tarpeeksi luotettavana. Tarpeeksi luotettavana että voisi olla avoin ja lakata esittämästä.
Olo oli arvoton.
En ole miellyttämishaluinen ihminen, mutta isi on poikkeus. Haluan, että hän voisi joskus ajatella, että olen muutakin kuin ylimääräinen taakka ja rahansyöjä. Että joskus hän voisi olla ylpeä minusta.
Kuulostaa tyhjänpäiväiseltä taivaanrannan maalaamiselta, kun sanon, että haluaisin olla laulaja. Olen jopa saanut melko hyvääkin palautetta(alan ammattilaisilta myös). Ja siksi jatkan. Haluan kehittyä, olla parempi kuin vain semi-hyvä.
Isi on musiikin asiantuntija. Mutta hän ei usko minuun. Hän puhuu laulajista kaukaisena ryhmänä mihin minulla ei ole ikinä pääsyä. Ihan kuin en olisi laulajan tittelin arvoinen ja hän ei ikinä voisi kuvitella minulle sellaista tulevaisuutta.
Hän soittaa minulle biisejä.
"Kuuntele, tällä on ihan loistava ääni. Kyllä se tulee vaan synnyinlahjana."
Hiljakseen kerätty, hyvillä kommenteilla vahvistettu,ohut itseluottamuksen kuori varisee pois. Ei. Ei mitään mahdollisuuksia. Minusta ei tule mitään.
Kun tutustun kiinnostavaan ihmiseen, tarkastelen häntä huolellisesti ja otan selville, mikä hän on miehiään/naisiaan. Mitkä arvot ovat hänelle tärkeitä, millaisessa seurassa hän liikkuu, miten hän käyttäytyy ihmisiä kohtaan, millaisia mielipiteitä hänellä on.
Kun tiedän tarpeeksi, voin kokeilla kepillä jäätä. Millainen asema minulla olisi tämän ihmisen elämässä?
Jos juttu synkkaa ja tuttavuus muuttuu ystävyydeksi, olen edelleen varuillani. Hyppään varpailleni heti pienimmästäkin epäluottamuksen osoituksesta. Väärin, tiedän. Mutta en halua tuntea ihmisiä vain puolittain.
En halua nojata näkymättömään. Mutta mitä teen kun omat jalat lakkaavat kantamasta?
Rakkaiden sanat satuttavat eniten. Heillä on valta.

-foxheart

Kissa.

Kissa tassuttelee huoneeseen. Se hyppää sängylleni ja katsoo minua silmiin. Minä haluan olla kuten se. Minäkin haluan olla kissa.

Päivä kerrallaan, hetki kerrallaan. Itsekkäästi ja nautiskellen.

Se käpertyy pieneksi pörröpalleroksi tyynylleni. Nukkuu elämäänsä pois. Välittämättä tunneista, jotka kuluvat ohi. Välittämättä ajasta.

Sillä ei ole aikaa, ei murheita. Se ei muista vanhempiaan. 

Se ei ikävöi muuta rakkautta, kuin raksuja kippoon, ei muuta kosketusta, kuin paria rapsutusta korvan taakse. 

Se on täysin tyytyväinen. Aina.

Kissa alkaa hyrrätä hiljaa. Se ei häpeä tunnustaa onneaan. 

Se on täysin välitön. Aina.

Haluan olla kissa. 

Kissat eivät itke.

-foxheart

Vahva ja yksin.

Istun rannassa ja mietin, tulenko selviämään talvesta. Taivas on lumivalkoinen ja aallot hakkaavat kivipaasia. Nojaan metalliseen tolppaan ja suljen silmät. Tuuli pieksee kasvojani ja olen lähellä Jumalaani. Rukous käynnistyy sisälläni. Isä, hae minut kotiin.
En ole villellyt vähään aikaan, se ei auta tarpeeksi. Mutta joudun maksamaan siitä. Syyllisyydellä.
Olen yksin. Haluaisin ehkä seuraa, mutta en jaksa soittaa kenellekään. Haluaisin vain olla jonkun kanssa. Jonkun joka ymmärtäisi ja voisin vain olla hiljaa. Painostamatta. Esittämättä mitään.

Ihmiset tarvitsevat toisiaan. Kukaan ei voi olla vahva yksin.
Apaattinen mielentilani estää minua kuitenkaan etsimästä seuraa ja salaa nautin tästä hetkestä kun voin olla juuri niin kyyninen kuin haluan.
Kaunainen ja vihan kuristama.
Tunteeton.
Valmiina taisteluun.
Vahva ja yksin.

-foxheart

Talvi on tulossa.

Muutama värikäs päivä. Ilman painostusta tai ahdistusta. Rauhassa erakoituen isin kanssa. Muutama pumpulinpehmeä unelma vaeltamassa taivaankannella. Muutama loistava aurinko tummalla sametilla. Muutama pääskynen halkomassa viileää yöilmaa. Muutama onnellinen nuotti kalpenevalla paperilla.

Mutta tämähän ei ole totuus. Ainakaan enää huomenna, kun Riivaaja ja Huoltaja palaavat.

Totuus on, että vihaan heitä sydämeni pohjasta. Juoksisin pois, mutta ei ole paikkaa, minne jalat kantaisivat. Totuus on, että he valehtelevat liian hyvin. 

Niin hyvin, ettei totuudelle jää tilaa. Itkisin, mutta kyyneleet ovat loppuneet. Ja olen liian köyhä ostaakseni niitä lisää.

Totuus on, että kesä on ohi ja piru päästetään pian irti. Synkkyys, pimeys, jossa minulla ei ole valoa. 

Eikä  mitään tietoa selviytymisestä. 

Mitään varmuutta ei ole. 

Talvi on tulossa. 

Ja minä pelkään sitä.

Se on fakta. 

-foxheart

Tule hakemaan minut.

Miksi mikään ei tunnu miltään?
Miksi syömäni ruoka maistuu pahville?
Miksei nääntyminen tuo tyydytystä?
Miksi viiltäminen ei auta minua maksamaan?
Miksi kyyneleet ovat ehtyneet?
Miksi sydämeni on jäätynyt?
Eutanasia.
Antakaa minulle armokuolema! Antakaa minun vaihtaa sieluni sairaan afrikkalaisnuoren kanssa ja tarjota elämä jollekulle arvokkaammalle. Minä haaskaan sen.
Antakaa minulle pilleri, minä syön sen.
Antakaa minulle veitsi, minä viillän sillä.
Viekää minut korkealle,ja syöksyn maahan kuin haavoittunut lokki, joka ei enää ikinä kilju.
Tule hakemaan minut. Minä odotan.

-foxheart

Muistutus.

Viikko roolissa. Selvittiinhän siitä. Ja autossakin voi vaan istua naamio kasvoilla ja matkustaa mielessä jonnekkin kauas pois. Unohtaa kaiken arvostelun ja tökkimisen. Kotona sävelsin, purin tunteeni mustavalkoiseen.

Sain muistutuksen. Epätäydellisyydestäni. 

Vaari katsoi minua hetken. Ja tokaisi:

" Sä oot lihonnu. Nyt sun kyllä pitää alkaa urheilemaan. Mä en halua että susta tulee joku läskikasa. Tolla syömisellä sulla on siihen aika hyvät mahdollisuudet. Pienempänä sä olit paljon energisempi ja jaksoit vaikka mitä. Taitaa olla veto kadonnut. "

Tottahan se on. Mutta lupaan yrittää. Kyllä minä haluan oikeasti olla kaunis. Haluan yrittää. Ei se voi olla niin vaikeaa. Kontrolli.

Mutta silti käperryin kokoon takapenkillä kutistuen mielessäni mahdollisimman pieneksi. Odottamaan kuolemaa.

-foxheart