Ei se mitään.

Hyppy tuntemattomaan. Ongelmien suohon. Ei se mitään. Ei se mitään.
Paeten hetkeä toisensa jälkeen. Kohtaamisia. En juuri nyt jaksa keskustella teidän kanssanne, anteeksi mutta minun täytyy mennä.
Juoksen pakoon. En minä jaksa nyt selvittää tätä. Tönäiskää minut vaan kalliolta. Tunnen jo pudotuksen vatsan pohjassani. Haluan tietää miltä kuolema tuntuu. Mutta tällä hetkellä nautin vain putoamisesta. Untuvaiset pilvet viilettävät ohi, eikä kukaan saa minua kiinni.
Muistelin taas varhaislapsuuttani. Mitä minä oikeastaan muistan? Taide- gallerioiden shakki-ruudulliset lattiat ja suuret ikkunat, kun äiti oli taas poissa. Äidin karvahatun ja pajunkissat. Mörön ullakolla.
10 metriä karkkia valintatalossa, kun isi sanoi, että kaikki karkit joissa on sokeria ovat aikuisten karkkeja ja minä sain syödä vain diabetes-suklaata. Vedenalaisen pimeyden äkkisyvässä rannassa. Silloinkin putosin. Oma pieni maailmani, josta kukaan ei saanut minua kiinni. Linnoitukseni, josta käsin taistelin Riivaajaa ja huoltajaani vastaan. Koti, joka pyyhkäistiin maailman kartalta. Mutta ei se mitään. Kuolen joka tapauksessa. En jaksa enää yrittää. Ei se mitään.

-foxheart

Kyyhkysiä.

Valtimoissaan kyyhkysiä runotyttöni minua katsoo.

Valkosiipisiä aaveita, joita maalaan paperille, kun vedän keuhkoihini happea ja nousen pintaan.

Nariseva portti ja arosusi valittavat läpi karun maan.

Tämän kaiun ne ovat kuulleet ennenkin, mutta vain kivun ne tietävät, sillä paljon tuskaa liittyy petoksen hintaan.

-foxheart

Outo päivä.

Outo päivä. Sattuu joka paikkaan. Tunnen itseni heikoksi. Jalkani tärisevät. Vatsaa vääntää. Pää on sumea ja jomottava. Väsyttää. En ole saanut nukuttua pitkään aikaan kunnolla. Näytän sairaalta. Haluaisin olla laihempi. Asia ratkeaisi liikkumalla. En jaksa.
Olen jossain kaukana. Hukkuneena siniseen villapaitaani. Eikä kukaan saa minua kiinni. Lopettakaa! Miksi yritätte ymmärtää, kun ette kuitenkaan osaa. Ette te näe tyhjää joka päivä. Ette osaa auttaa. Kukaan ei osaa. Onko kuolema sitten ainoa pakoreitti...
Muistelkaa pisimpää juoksemaanne matkaa tuhatkertaisena. Olisiko vaikeaa? Sattuisiko? Se alkaa olla samaa luokkaa sen kanssa, kuinka vaikeaa minun on vetää ilmaa keuhkoihini. Nukkuisin nyt jos saisin itse päättää.
Haluan leijailla pois. Kauas pois. Unohtaa kaiken. Maailman. Ihmiset. Tunteet. Kivun. Surun. Ja nähdä valon. Tai olla näkemättä mitään. Vetää vain pistokkeen seinästä. Haluan lopettaa.

-foxheart

Mä en ole sun lapsi!

Silmät. Polttavat katseet yleisössä. "En minä halua."

Pilkka ja paheksunta. Sekä pettymys. En minä suostu soittamaan teille. Ettekö ymmärrä... En minä voi avata sydäntäni teille. Tarjoaisinko itseni raiskattavaksi, repisinkö roolini, en ikinä. En pysty soittamaan. Piilottakaa huoltajani kasvot. Peittäkää ne, repikää vaikka hänen silmänsä päästä. En soita hänelle. En kuulu hänelle! Minä olen rooliton, määrittelemätön! Ja taistelen. 

Vaikka rakastan mustavalkoisia flyygelin koskettimia, en ikinä voisi tahrata niitä hänen läsnäolollaan. Olen sanani mittainen. 

Katsokaa vaan ja olkaa vihaisia, minä tein päätöksen, eikä se järky. Naamio kasvoille. On oltava kova. Niin kova, ettei mikään voi murtaa. Ettei mikään kaada.

"Aiheutit juuri todella kiusallisen ja nolon tilanteen itsellesi ja meille. Eikö sinulla ole mitään empatiakykyä? Mene kotiin." niin sanotte. Mutta minä kerroin ja yritin estää tämän, mutta te ajoitte minut siihen pakolla. Minä en soita. "Tästä puhutaan vielä." Hiillostetaan. Syyllistetään. Minulla ei ole mitään sanottavaa teille. Minä ja te. En kuulu teille.

"Mä en ole sun lapsi!"

-foxheart

Virhe.

Baletti. Jos olisin jatkanut, olisinko minä silloin kaunis? Ei sitä kestänyt kauaa, vain kolme vuotta. Kunnes päätin irrottautua sadistisesta kivun maailmasta. En aikonut jatkaa vapaaehtoisesti kärsimyksiäni. En suostunut alistumaan sätkynukeksi, jota voi vääntää rajattomasti niin paljon kuin haluaa. Mutta se oli virhe. Minä rakastin tanssimista. Liikettä. Ja vaikka lopetin liikkumisen, sadistinen maailma ei minua jättänyt.
Tänäkin päivänä kadehdin tanssijoita. Mutta en voi yrittää uudestaan. Olen liian läski, liian vanha oppimaan ja pelkään paluuta tanssiin ja kärsimykseen. Läski.

-foxheart

Lasin takana.

Ei jaksa kiinnostaa. Miten koulu voikaan olla niin ahdistava paikka? Piinalliset minuutit. Paine ja panostus. Turhautuminen. Esitys. Mädäntyneet opettajat mielissään kirjainhirviöitä ja silmissänsä katkeruutta. Kateutta nuoruudesta. Ja kauneudesta. Piikittely. Auktoriteetti. Mutta ettekö näe? En minä tottele teitä. En minä jää tänne homehtumaan, vaan te! Peilaan piikit silmillenne jos vielä hyökkäätte. Minun kulissini kestävät teidät. Ettekä tiedäkään kuinka kaukana olen. 

Kuinka kaukana mielessäni. Ette te tunne minua, ettekä ikinä opi tietämään mikä minusta on tullut. Minä näen vielä auringonnousun. Ja valon. Jos vain pääsen pois täältä. Pois tästä maailmasta. Ettekö näe? En minä kuulu tänne.

Elämä. Se on minusta kaukana. 

Auringossa. Rakkaudessa. Lasten leikissä ja kevään ensimmäisissä voikukissa. Naurussa joka heläjää ilmassa, kuin tuhannet pienet kultakellot. Kirjaimissa, jotka hengittävät satukirjan sivuilla. Mielessä, joka ei kuole. Yhteydessä joka ei ikinä katkea. Käsissä, jotka eivät ikinä päästä irti. 

Näen sen. Kuin lasin takana se minua muistuttaa kaikesta menetetystä. Jotain niin kaunista. Ja niin kaukana. Miksi en osaa päästää irti? Ei minulla ole mitään jäljellä. 

Olen sirpaleina suossa. Ruukku, jota ei saa enää koottua. Pullo, jonka viesti on kadonnut ajan virrassa. En näe eteeni. Vesi on tukehduttanut minut. Enkä pääse pois. Tuhannet kädet kuristavat kurkkuani. Lopeta. Lopeta. Lopeta!!!!

Pidä kiinni... Jaksa vielä vähän aikaa. Jaksa niin minäkin jaksa. Älä päästä minua menemään. Haluan oppia. Kyllä minä haluan vielä oppia rakastamaan tätä maailmaa. Auta... Auta minua hengittämään.

-foxheart

Liian paksu perhoseksi.

"Oletko edes yrittänyt. Älä valita, ennenkuin olet."
Nämä sanat olen kuullut tuhat kertaa. Mutta nyt minulla on oikeus valittaa. Olen tehnyt kaiken. Kaiken mitä ikinä pystyn päästäkeni pois täältä.
En tiedä mitä sanoisin. Suuni on kuiva, sanat ovat kuolleet huulilleni, tukehtuneet kurkussani omaan kaikuunsa. Ei niistä ole mitään hyötyä. Eivät ne muuta mitään.
Kukaan ei tule hakemaan minua täältä pois, ei koskaan. Minulla ei ole oikeuksia päättää mitä teen, syön tai mitä sanon, ei minua oteta vakavasti. Minulla ei ole oikeutta olla olemassa. Minun ei pitäisi olla enää hengissä. Miksi minun sydämeni kouristelee vielä?
Kaikki on merkityksetöntä. Päivät liitävät ohi kuin perhoset, kauniina, mutta merkityksettöminä, valmiina kuolemaan. Kuten minäkin. Vaikka olenkin liian paksu perhoseksi.

-foxheart

Tilannepäivitys.

Tilannepäivitys:
-Paska elämäni on saavuttanut tähänastisen pohjansa.
-Riivaaja ja Huoltaja leikkivät kotia omilla säännöillään, joita eivät edes itse pysty noudattamaan.
  ->Tappelut ja riidat pävittäisiä, kuten aina.
-Delphin kanssa ei mene hyvin. Turha tiuskiminen ja piikittely saa hermot kireälle.
-Koulutyöt, kokeet ja harrastukset tuntuvat pakotteilta(no kouluhan aina), joissa en kykene käymään ja joihin en jaksa panostaa.
-Saatan nukahtaa iltapäivällä koulunjälkeen, vaikka olisin nukkunut yöllä 8h.
-Musiikki ja viiltely ovat pakoreittejäni. Nyt se on helpompaa, kun parkkiintunut iho ei tunne enää niin paljon. Voin viiltää syvemmälle, kovempaa. Niin suloista. Tanssia lihalla.
-Kaverit tuntuvat yhdentekeviltä, mutta tärkeimmät entistä tärkeämmiltä. Salailu on vaikeaa. Mutta se on myös tapa suojella.
-Kaikki yhteiskunnan nuortenpalvelut ovat kunniakkaasti osoittaneet, kuinka huonosti nuorten asioita Suomessa hoidetaan.
ja niin edespäin...

-foxheart

Alastomuus.

Raivo. Turhautuneisuus elämään. Umpikuja. Pelko. Ennenkaikkea pelko.
Pelko kuorettumisesta, itsensä kadottamisesta. Tunteettomuudesta ja kylmyydestä. Roolit. Kovan ja vahvan eroa on vaikea erottaa.
Pelko tyytymättömyydestä ja ongelmien janoamisesta. Että selviäminen ja annettu onni ei riittäisikään täyttämään elämääni, jos parantuisin. Ongelmien jahtaaminen päiväunissa. Saalistaja.
Pelko lankeamisesta ja väärästä pakoreitistä. Huumeista, alkoholista ja ikuisesta elävästä helvetistä.
Pelko menetyksestä ja sen suuruuden tajuamisesta. Pelko hukkumisesta ja hylkäämisestä.
Pelko paljastuksista, kulissien romahtamisesta ja vahtimisesta. Vapauden menettämisestä. Valinnanvapauden menettämisestä. Etten saisikaan valita ihmisiä, jotka tuntevat minut. Alastomuus.

-foxheart

Give me these moments back.

Pako. Muutaman päivän irtiotto elämästäni. Turvassa kaukana poissa, mistä meitä ei koskaan löydetty. Koko perheemme mukana, kaikki elävät. Sormet vedessä. Käpertyneenä sammaleisen kiven päällä. Siellä minä olen.

Tänään on  äitienpäivä, mutta minulla ei ole paskanvertaa sanottavaa huoltajalleni, joten kirjoitan kaikille ihmisille, jotka sietävät olemassaoloani tässä kuvottavassa universumissa. Kiitän kaikkia rakkaita, jotka ovat kantaneet minua pimeydessäni ja yrittäneet ymmärtää. Kiitän ihmisiä, jotka ovat puolustaneet minua, kun en ole siihen itse pystynyt. Kiitän niitä, jotka ovat tajunneet suojella itseään pysymällä loitolla. Kiitän Jumalaa ihmisestä.

-foxheart

Astmaatikko(ko?)

1000 ja 500. Metrit vilistivät jalkojeni alla musiikin tahdissa. Olin kymmenen kärjessä neljäntenä. Mutta sitten tapahtui jotain. En saanut enää happea. Näkökenttä sumeni. Keuhkoni vinkuivat yrittäessään pitää minut tajuissani ja elossa. Jalat kramppasivat. Hidastin kävelyyn. Ainoat havaintoni olotilastani olivat tuskaansa kiljuvat keuhkoni ja veren makuinen suu.
En ole astmaatikko, enhän? Eikä näin ole ikinä aikaisemmin käynyt, eihän? Pelästyin kohtausta todella ja ehdin jo toivoa kuolemaa.
En saanut limaa keuhkoistani millään ja vinguin vielä monta kymmentä minuuttia juoksemisen lopetettuani. Sitten istuin yskimässä niitä limoja ulos. Ei enää ikinä uudestaan!

-foxheart

p.s. Blogi on muuten nimetty yllä olevan kappaleen mukaan.

On niin vaikea hengittää.

Ihmiset ja ongelmat. Niitä on elämän ja kuoleman välissä liikaa. Ajattelin isiä. Isi ei tule ikinä selviämään. Pelkään että olen ainoa tärkeä hänen elämässään. Rakas erakko-isi. En halua murskata kenenkään elämää. Mutta edes isin takia, en jaksa jatkaa. Itsekästä, eikö?
Minä itkin. En tule selviämään. Eikä hän tule selviämään. Oli niin vaikeaa. On niin vaikea hengittää. Mutta sitten joku halasi minua. En nähnyt, olin selin häneen, mutta hän ei päästänyt irti.

-foxheart