No Jesus, no peace.

Olen aina ollut varma siitä, että eniten elämässäni pelkään sen ohimenevyyttä. Se ei ole totta. Tai ehkä on. Pelkään ohimenevyyttä elämässä, mutta elämisessä pelkään pahuutta.
Sitä, että joku tuijottaa.
Ystävälläni on ongelma. Henkimaailma puskee läpi ja joku stalkkaa. Psykoginen termi olisi varmasti hallusinaatio. Mutta onko se oikea tapa kutsua kutsumatonta vierasta, joka ei näyttäydy kenellekään muulle? Vierasta joka syö kaiken energian. Vierasta joka ei suostu lähtemään. Ei. Se ei todellakaan ole oikea nimitys.
Katsoessani ystäväni kärsimystä aineellisen ja aineettoman rajamailla pelko nosti päätään.
Minun pelkoni. Pelko liian syvälle vajoamisesta. Päättymättömästä hyvän ja pahan leikistä. Pelistä, joka ei koskaan lopu. Kontrollin menettämisestä.
Minä pelkään.
Ja aika helvetisti.
Se lamaannuttaa kaiken paitsi sydämen, joka jää läpättämään pelästyneenä kuin pikkulintu. Olen valmiina juoksemaan. Pekeneminen ei auta. Hetkessä minusta tulee nurkkaanajettu ihminen. En ole valmis jakamaan tätä. Ja se saa minut haluamaan jotakin, jota en ole pitkään aikaan halunnut.
Vapautusta.
Yksi ihminen suojeli minua kaikelta tältä.
Pelolta.
Vihalta.
Pahuudelta.
Ja kuolemalta.

Kiitos, Jeesus.

-foxheart

Ei mennyt niinkuin Strömsössä.

"Sillä, mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minäpelkäsin, se minulle tapahtui (Job 3:25)"

On kahdenlaisia unelmia.
Niitä jotka ovat mahdollisia saavuttaa. Ja niitä joiden toteutumisen tietää olevan mahdottomuuden rajan takana. Kuvia mielessä, ei mitään enempää.
Ja silti jatkamme unelmointia, sillä toivomme mahdottomalta mahdollista. Uskomme ihmeisiin. Ainakin suurinosa meistä.
Minä en.
Ainakaan enää. Nyt haluan vain pysyä pinnalla. Ja olla onnellinen siitä mitä minulla on. En halua enää ikinä unelmoida.
Tavoitella enempää, kuin mitä voin saada. Se on itsekästä.
Sain sen mitä tarvitsin. Sain vastauksen rukouksiini. Sain elämäni takaisin.
Miksi se ei riitä?
Miksi minuun sattuu edelleen, vaikka kaikki on hyvin? Siksikö että vaikka sain sen mitä tarvitsin, en saanut kaikkea? Ei mennyt niinkuin Strömsössä. Joku toinenko sitten sai?
Ei. Kukaan ei saa kaikkea. Kaikki saavat juuri sen verran kuin mitä tarvitsevat. Minä en tarvinnut kaikkea, vaikka olisin halunnut kaiken.
Mutta minä näin. Unelmoin, mitä kaikkea olisin voinut saada. Jossain toisessa universumissa. Kuvissa mielessäni.
Ja palasin maanpinnalle. Putosin. Mutta en alas asti.
Samalla kun Jumala sulkee oven, hän avaa ikkunan. Mutta nyt olen pimeässä.
Enkä enää ikinä unelmoi.

-foxheart

Ilman rakkautta ei ole elämää.

Rakkauden merkityksen pohtimista. Jos rakaudessa ei ole järkeä, onko missään. Jos en osaa rakastaa, miksi olen täällä. Elämä ilman rakkautta ei ole elämää. Vain varjojen tanssia sydämessä. Minun sydämessäni.

Ja pian sieluni kuiskaukset hiljentyvät. Ne palavat loppuun. Kuihtuvat ja kadottavat elinvoimansa. 

Ja silloin on se hetki. 

Tiedän kuolevani.

-foxheart

Kipuilua.

Sitä kutsutaan luomisen tuskaksi.
Itse kutsun sitä kivun rajapinnaksi. Ja sen herkkyys vaihtelee ihmisen mukaan.
Joillain sitä ei ole. Ja ne joilla se on, haaveilevat elämästä ilman sitä.
Kuten minä.
Se on se tunne kun sattuu niin paljon, että melkein kuolee. Ja kun sattuu, tapahtuu niin kutsuttu taide. Joka on kuitenkin vain haalea kopio tuosta kivusta. Mitätön osoitus elämää suuremmasta tunteesta.
Tarve täyttää se tyhjä tila, joka pinnan alla onttona kaikuu. Sininen kaipuu, jolle ei ole loppua. Sillä tiedät olevasi pala, joka ei mahtunut palapeliin. Tai ehkäpä vielä jotain muuta kuin pala. Jotain, jolla ei ole edes mahdollisuutta ajatella kuuluvansa tuohon peliin, jossa toinen täydentää toistaan.
Erilainen. Niin erilainen.
Mutta sinähän haluat. Niin. Haluat olla samanlainen. Kuulua johonkin.
Sillä sinuun sattuu kun olet yksin.

-foxheart

Uhreista.

Viimepäivien aikana olen oppinut tärkeitä asioita. Ystävyydestä, rakkaudesta, kunnioituksesta ja asioiden arvosta. Uhreista.
Siitä, että tämä riittää. Tämä riittää! Kuuletteko! Ja siinä on jotain taivaallista.
En ole saavuttanut kaikkea, mitä haluaisin. Mutta en minä edes halua saavuttaa kaikkea. Maailma ei koostu saavutuksista. Maailma ei elä saavutuksilla ja järjettömällä itsensä repimisellä. Maailma elää, koska se elää.
En aio enää juosta pimeässä eteenpäin. Katsoa jälkeenpäin asioita, joita minulla joskus oli ja itkeä niitä kuun kajossa. Koska kunnianhimossaan ihminen menettää aina enemmän, kuin mitä saa.

-foxheart

"There's only one thing we say to death: Not today."

Masennus kurottelee jälleen sormiaan minua kohti.
"Mitä väliä tällä on?", se kysyy "Eikö tekisi mieli olla jossain muualla?" "Et tule koskaan sopimaan joukkoon."
"Kaikella on väliä. Ei. Minä en vajoa. En tänään", vastaan.
Totuus on se, että voin luovuttaa ja pikakelata elämäni loppuun vaikka nyt heti, mutta se ei hyödytä mitään. Ei minua muisteta. Rajan tuolla puolen en ole tarkistamassa, ketkä välittävät.
Pitää vain luottaa. Ja elää.
Kukaan ei voi ottaa minun paikkaani tässä elämässä. Kukaan muu ei voi elää sitä puolestani. Kukaan ei voi olla minä. Tämäkin paikka on arvokas, jos sen käyttää hyvin. Voin vaikuttaa, sillä tämäkin elämä on sattuma. Mullistus, joka voi ohjata kohtalon urat eri raiteille. Miksi siis heittäisin sen hukkaan?
"Mutta ei sinua rakasteta. Tiedät, että se sattuu. Katsoa vierestä", masennus sanoo.
"Tiedän, mutta on vielä niin paljon tehtävää. Joskus, lupaan. Mutta ei tänään."

-foxheart

Hengitykseni pieni pala.

Minun hengitykseni pieni pala
 sykkii sinulle.
Tänään, huomenna, aika limbon toisella puolella
haluan sukeltaa silmiisi.
Matkustaa kanssasi karttapaperin halki
ja piilottaa sinut pahalta.
Ylittää kanssasi todellisuuden raja
ja siirtyä näkymättömään.
Me vaellamme taivaankannen halki.
Minä annan sinulle siivet.
Eikä mikään voi enää pysäyttää meitä.

-foxheart