Syntipukki?

Ketään ei voi syyttää. Loppujen lopuksi ongelmat joita kannamme eivät johdu meistä. Emme voi syyttää toisia, sillä heidänkään ongelmansa eivät ole loppujen lopuksi itseaiheutettuja.
Eikä syyttämisestäkään olisi  loppujen lopuksi mitään hyötyä.
Olen vain niin väsynyt kantamaan näitä arpia, jotka muut ovat vahingossa minulle ongelmissaan aiheuttaneet. Kaikki kärsivät. Se on niin väärin.
Kuin joutuisin itse korjaamaan kaiken. Käsittelemään ja hoitamaan jokaikisen arven. Ottamaan selvää sen alkuperästä lääkitäkseni sitä oikein. Saadakseni rauhan. Ja päätyäkseni viimein toteamaan kuinka minun ei olisi tarvinnut olla se haavoittuva osapuoli. Kuinka jossain on joku vielä sairaampi.
Mutta se ei tosin paranna minun arpiani. Ei nyt. Eikä huomenna.
Jos ajattelen asiaa liikaa, alan syyttelemään itseäni. Sitä, joka on ollut kaiken aiheuttajana. Jokaikisen haavan ja ruhjeen. Kaikki tämä tulee minusta. Syytän itseäni itseni satuttamisesta. Sekin sattuu. Aiheuttaa uusia mustelmia ja kolhuja tähän paikattuun elämään.
Syytän itseäni. Tähän on tultu. Koska ei ole ketään muutakaan.

Pitäisikö vain kasvaa tästä kaikesta yli?

-foxheart

Korjattu.

Hän nosti minut syvyydestä. Ja näytti.
Miten rumasta tuli kaunista.
Ja rikkinäisestä ehjää.

-foxheart

My strange addiction.

Tämä postauksen omistan kesän kunniaksi addiktioilleni.
1. Pokemon!
Tämä on monien kavereideni mielestä harvinaisen noloa, vaikka en osaakaan itse sitä hävetä. Se on lapsuusjuttu, joka on jäänyt pyörimään elämääni aivojentyhjennykseksi. Ehkä juuri siksi en koekaan sitä nolona. Olisihan se ihan eri asia, jos ilmottaisin että olen näin 16-vuotiaana juuri löytänyt elämäni suuren rakkauden: pokemonin! Ei näin siis. Kuitenkin lievittääkseni tästä informaatiosta mahdollisesti koitunutta shokkia ilmoitan, että pelaan vain vanhoja GBA pokemonpelejä, sillä vihaan uusia 3D grafiikoita kuollakseni.

2. Lääketieteelliset dokumentit.
Niin kiinnostavaa! Tällä hetkellä tutkinnassa MPD/DID eli siis monipersoonallisuushäiriö. Pääasiallisesti mnua siis kiinnostaa psyykkiset sairaudet mutta paremman puutteessa mikä vain kelpaa. Joskus aikaisemmin yritin aina arvailla, mitkä taudeista sopisivat itseeni mutta luovutin todettuani, että jokaiselta löytyy jonkun taudinkuvan täyttävät oireet jos asiaa halutaan alkaa tutkimaan.

3. Visuaalisen kokemus + ruoka.
Eli siis koukutus syömiseen samanaikaisesti kun katson leffaa/dokkaria/tms. En tiedä miksi nämä kaksi elementtiä sopivat yhteen mielessäni, mutta nautin niistä eniten yhdistettynä. Ehkä ajattelen jotenkin säästäväni aikaa yhdistämällä ne...? Who knows. Ruoan ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla mitään erikoista, vaan se voi olla myös hedelmiä tai muuta terveellistä.

4. Scifi/Fantasialeffat
Tämä on oikeastaan koko perheemme koukutus. En koskaan voisi katsoa fantasia/scifileffaa ilman siskoani/jotakuta perheenjäsentä. Kaikki scifipaskat on pakko nähdä vähintään vuokraamalla ne videovuokraamosta tai katsomalla laittomasti netistä. Mikäs sen mukavampaa kuin yhdessä kritisoiminen! Luonnollisest nautimme kuitenkin hyvin tehdyistä leffoista enemmän kuin huonosti tehdyistä. Niitä on vaan niin vaikea löytää. StarWars, Lord of the Rings, Burtonin Alice in Wonderland jne. lähellä sydäntä!

5. Flyygelit.
Jos huoneessa on flyygeli, en pysty pitämään näppejäni erossa siitä. Se vetää minua puoleensa kuin magneetti! Harmikseni tätä ei tapahdu kotioloissa pikku sähköpianoni kanssa.

-foxheart

Niin tapahtuu, kuin uskot.

Musiikki on avain kaikkeen.
Aion heittäytyä. Luottaa. Ensimmäisen kerran.
Että kaikki menee loppupeleissä hyvin.
Haluan avata sydämiä. Tuoda ihmisiä takaisin tähän todellisuuteen. Koskettaa. Olla lähellä. Tehdä kaikkea sitä, mihin ympärilläni olleet ihmiset eivät ole pystyneet.
Minusta ei tule rikasta, tai vaikutusvaltaista. Todennäköisesti.
Mutta sillä ei ole väliä, jos pystyn ruokkimaan niitä sieluriepuja, jotka tarvitsevat kauniita asioita noustakseen takaisin elämään.
Millään ei ole väliä. Voimme suorittaa elämän ja kuolla pois. Kiivetä, kiivetä ja kiivetä. Mutta siitä ei ole mitään hyötyä, sillä kuolemme kaikki.
Siksi minä lopetan suorittaminen. Ennenkuin olen ehtinyt aloittaakkaan. Ja teen jotain tärkeämpää.
Aion heittäytyä. Olla kuin lintu tai kala.
Sillä eivät ne kiipeä. Ja silti niistäkin pidetään huolta.
Minua on sanottu lapsineroksi. Kielletty olemasta vaatimaton. Mutta todellinen nero on se joka tajuaa pysyä nöyränä. Se, joka tajuaa kasvaa pienemmäksi. Eikä se, joka tuottaa eniten materiaalia tähän rattaimistoon.
Niin tapahtuu kuin uskot. Voin uskoa, etten pysty toteuttamaan tätä unelmaa. Jolloin niin käy. Tai sitten voin uskoa tähän.
Minulla on avain.
Ja aion uskoa, että se on oikea näihin sydämiin.
Tähän maailmaan.

-foxheart

Come on, Ketchup!

Oikeastaan en haluaisi kirjoittaa mitään.
Luulin jo olevani vapaa siitepöly allergiasta, mutta tänä aamuna heräsin maailman ällöttävimpään tunteeseen. Silmiä kutittaa. Korvat ovat lukossa, nenä tukossa ja kurkussa on joku karvas möykky. Päätä särkee. Miksi vapaapäivänä, miksi?
Silti kirjoitan. Koska haluan sanoa jotakin.
Olen kokenut mitä uskomattomimpia kohtaamisia ihmisten kanssa. Erilaisten ihmisten kanssa. Kaikki ovat niin täydellisiä. Kaikki ovat epätäydellisyydessään täydellisiä!
Vaikka tänään käperryn peiton alle sikiöasentoon, päätän rakastaa huomenna. Siitä huolimatta miltä maailma ja sen ihmiset näyttävät.
"Kaksi tomaattia käveli kadulla. Toinen jäi auton alle. Jäljelle jäänyt tomaatti sanoi: Come on Ketchup!"
Muodolla ei ole väliä. Ei rikkinäisyydellä. Ei millään. Come on, lähdetään yhdessä kohti parempaa!
Näin sanoi viisas mies. Ei ollut lauseita. Oli vain kutsu ja tieto siitä, ettei olemuksella ole väliä rakkaudessa.
Ainoa millä on väliä on tahto ja pyyntö olla mukana rakkaudessa.
Ja hyväksyntä.

-foxheart

Solmussa.

Olen jotenkin jumissa elämässäni. Solmussa.

Tuolla se maailma odottaa! Mutta minä istun yksin sisällä. 

Ja vaikka menisin ulos ja näkisin ihmisiä, en kohtaisi heitä. 

Kukaan ei uskalla. Kohdata. 

Ottaa langan päästä kiinni ja katsoa mihin se johtaa. Sillä kun langanpäästä vetää, siihen saattaa syntyä solmuja. 

Solmuja, joita kukaan ei halua purkaa. 

On vanhoja solmuja. Uusia solmuja. Jotkut kireämpiä ja monimutkaisempia kuin toiset.

Selvittäminen vie aikaa, energiaa, keskittymistä ja tahdonvoimaa. 

Mutta kun olet selvittänyt yhden solmun, saatat ehkä keksiä miten avata seuraavankin. 

Mitä enemmän solmuja avaat, sitä paremmaksi siinä kehityt. 

Sitä itsevarmemmaksi ja vahvemmaksi.

Ja aina kun purat solmun, jää siitä käsiin lankaa. Selvää lankaa, josta on hyvä ottaa kiinni.

Niin sinun. Kuin muidenkin.

-foxheart

Suurin synti.

Olenko minä etäällä?
Etäinen?
Vaikeasti lähestyttävä?
Vai ovatko kaikki muut?
En voi tietää, olenko itse ottanut askeleet pois muiden luota vai ovatko he kävelleet kauemmaksi minusta. Tiedän vain, että minun ja muiden ihmisten välillä on pitkä ja syvä kuilu. Iso klöntti läpitunkematonta happea.
Tiedän, etten ole kovin älykäs, nopeatajuinen ja nauran aina väärille jutuille. En ole jengityttö. Mutta onko se muka joku peruste tähän eristykseen? Yritän olla kiinnostunut, kyselen asioita, haluan keskustella, mutta mikään ei toimi.
Kaikki ovat jossain muualla. Kuin toisessa ulottuvuudessa. Kykeneviä vain pieniin erillisiin lauseisiin. Kaikki kuitataan, mutta mitään ei kuunnella. Eletään mennessää tai suunnitellaan tulevaa. Ihmisen suurin synti.
Se, mitä annat palaa sinulle toisten ihmisten kautta. Mitä annat, sitä saat. Jos olet kiinnostunut, muutkin ovat kiinnostuneita sinusta. Mutta tällä hetkellä tuntuu että kaikki mitä annan valuu hukkaan. Tutustuminen on vaikeaa, kun emme pysty olemaan läsnä. Tavoitettavissa. Emme anna muille mitään tarttumapintaa.
Ja niin saa alkunsa yksinäisyys.

-foxheart