Tänään minulla on jotain enemmän.

Masennus on alkanut viimein irrottaa otettaan minusta lopullisesti.
Oppiessani nauttimaan elämästä kasvan kauemmaksi tuosta turtuneen saastuneesta mielentilasta. Terveemmäksi. Tiedostan yhä vahvemmin, etten halua sen olevan osa minua.
Kuinka väärässä olenkaan ollut... Kaikesta. Miksi nauttia kivusta, huomiosta, myötätunnosta ja muiden kyyneleistä, kun voi nauttia maailmasta ja rakastaa? Miksi roikkua kiinni menneisyyden haamuissa, joita ei voi muuttaa? Mikä idiootti olenkaan ollut!
Olen elänyt pää pahvilaatikossa koko elämäni. Mutta sitten jokin muuttui. Sain tarpeen muuttua.
Katkeruus on saanut pienemmän roolin elämässäni, vaikka kipu tuntuu yhä vahvana. Minusta tulee vielä jotakin. Ihminen. Olen niin lähellä, etten voi luovuttaa.
Pitää sinnitellä.
Ja sinnitellä.
Niin kauan, että se aika tulee, kun tietää että on aika päästää irti.
Mutta se aika ei ole tänään. Ei nyt.
Tänään minulla on jotain enemmän.

-foxheart