Ihmiset, joihin luotan ovat elämäni tukipylväät. Ja kun he kääntävät katseensa pois, kohtaan pelkoni.
Se on vain painetta. Pelkoa. Elämää.
Muttei silti yhtään helpompaa.
Ihmiset jotka näkevät kuoren läpi tulevat lähelle kun näkevät jotain kaunista. Ja kaikkoontuvat kun tietävät ettei tämä ole aitoa.
Pelkoni on konkreettinen. Ja silti ilmassa. Se kiristää hampaansa ympärilleni.
Pelkään hylätyksi tulemista. Enemmän kuin mitään muuta.
Huutoa tyhjään.
Tietoa, ettei minun rakkauteni tätä maailmaa kohtaan olekaan minkään arvoista. Ettei se merkitse.
Ainakin tiedän, että tämä on aitoa. Olen kerrankin jotain. Sillä elän suoraan ulospäin. Elämäni muuttuu ajatuksista teoiksi. En ole enää jatkuvasti pääni vanki.
Kesä loppuu liian pian. En halua menettää tätä elämää.
Mutta olisiko sitä, jos se olisi ikuista?
Elämä kantaa. Yläkerran tyyppi kantaa.
Hänelle voin aina itkeä.
All you need is love!
-foxheart
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti