Jotkut ihmiset pysyvät rikkonaisina. Ja kukaan ei halua korjata niitä kaikista rikkinäisimpiä, jotka ovat jo oppineet elämään rikkonaisuutensa kanssa. Kivusta tulee syy elää. Ainoa tapa tuntea mitään kunnolla.
Kaikista eniten ihmisessä inhoan sitä, kun en saa selvää kiinnostaako seurani vai ei. Minua kohdellaan yleensäottaen ihan ystävällisesti, mutta miksi puhelin on sitten hiljaa? En pidä itseäni ilkeämpänä kuin ketään muutakaan. Ei minun kanssani haluta viettää aikaa. Kukaan ei halua tavata, soittaa tai olla yhteydessä. Miksi?
Istuessani pydän ääreen, ihmiset lipuvat hiljalleen pois, yksi toisensa jälkeen. Lopuksi jään yksin. Pelkään mitä sanon, etten vain päästä suustani mitään typerää, joka tekisi minusta epämiellyttävän ihmisen. Huonomman ihmisen, jos mahdollista. En osaa miellyttää keskustelukumppaneitani, olla fiksu ja nauraa oikeissa kohdissa. Olen vain tylsä. Ulkopuolinen. Ja jossain sisällä kiljun.
Kukaan ei halua korjata minua.
-foxheart
ennen minusta tykättiin, sitten kävin kaikkien hermoille kun vain avasin suuni ja nyt kaikki lähtevät ja välttelevät.
VastaaPoistamutta emme me ole arvottomia et sinä ainakaan, minä en lue arvottomien blogeja :)
iso halaus ja voimia.haavat eivät koskaan parane täysin mutta ne haalistuvat, usko siihen.