Pitäisi olla varma itsestään ja tietää mitä haluaa. Olla määrätietoinen. Pyrkiä aina johonkin. Löytää se oma juttu. Ja tehdä helvetisti töitä. Pitäisi mennä epämukavuusalueelle raastamaan lihaan pitkiä haavoja, jotta iho parkkiintuisi.
Minä en halua sitä. Olen se laiva, joka ei koskaan löytänyt satamaan. Se irtonainen, joka ei ikinä löytänyt itseään. Tuuliajoilla. Hukassa. Eikä minulla ole omaa juttua. Olen antitalentti.
Haluan jonkun muun tavan olla. En ole kiipijä. Ja nyt pysähdyn kerrankin katsomaan maailmaa ja nauttimaan siitä juuri tällaisena. Epätäydellisenä. Pysähdyn opettelemaan rakastamaan sitä, jotta oppisin joskus rakastamaan itseäni. Myös epätäydellisenä. Onko se liikaa pyydetty? Olla olemassa ja rakastaa.
Rakastaa kun näkee onnellisia ihmisiä, vaikkei itse olekaan heidän asemassaan.
Rakastaa kun joskus niin räiskähtelevät ja elinvoimaiset unelmat toteutuvat jonkun muun käsissä. Jonkun muun elämässä. Minun unelmani. Mutta jostain syystä en ole kateellinen. Ne ovat adoptoituja lapsia. Rakastan niitä, vaikka ne kasvattaakin joku muu. Mutta silti huudan perään "Don't waste my dream!".
-foxheart
minusta olet aika täydellinen ainakin siinä asiassa ettet ole kateellinen.minä olen useinkin kateellinen ja se tuntuu kamalalta, syö mustaa sielua. me kaikki ollaan epätäydellisiä, huomataan se epätäydellisyys yleensä vain itsessämme, mikä on kai jokin sairaus. mutta koitetaan oppia rakastamaan itseämme niin kuin sä sanoit.
VastaaPoistaOlet epätäydellisesti täydellinen <3
Hyvä teksti, mutta enempi enteriä toisi lisää painoa ja voimaa. Eli kappalejaot.
VastaaPoistaVaikka kirjoitankin paljon kaunokirjallisesti, tekstini ovat kuin mitkä tahansa blogiteksit. Kysymys on siis enemmän itsensä ilmaisusta ja oman elämänvirran tutkiskelusta, kuin tavoitteellisesta itsenäisten tekstien rakentamisesta. Kiitos kuitenkin rakentavasta kommentista! :)
Poista