Toivoisin, etten olisi sitoutumiskammoinen. Että voisin jakaa jotain jonkun kanssa. Etten olisi elämän suhteen niin kyyninen. Että joku voisi joskus sanoa "mä rakastan sua", ihan pieneksi hetkeksi vain, vaikkei se olisi tottakaan. Mutta kukaan ei rakasta ihmistä, joka ei rakasta itseään.
En halua ketään. Mutta se ei tarkoita, etten tarvitse ketään. Olen liian pieni, jotta kukaan näkisi mistä olen jäänyt paitsi. Itkettää ajatella tulevaisuutta. Yksinäistä tulevaisuutta. Katsoa kun kaverit elävät vieressä. Tapaavat muita ihmisiä. Rakastuvat. Seurustelevat. Eroavat. Löytävät uuden. Ovat vakiintuneessa parisuhteessa. Saavat perheen. Elävät täysillä. Missä minä olen silloin?
Vihaan olla erilainen. Hankala tapaus. Ongelmallinen ja monimutkainen. Sairas mutta onnellinen ja silti niin ristiriidassa itseni kanssa. Rikottu perustavanlaatuisella tavalla. Mutta valmis jatkamaan arpien kanssa, jotka eivät vielä haalene. Joka päivä uudestaan. Valmis nousemaan ylös ja jatkamaan elämää. Löytämään joka päivä jotain uutta. Josta iloita.
Minua sattuu. Se on tervettä tällä kertaa, mutta kipu on aina kipua. Helvettiä. Siksi ei saisi päästää muita ihmisiä lähelle. En vaan koskaan opi.
Mutta tänään ei ole vielä aika surra menetettyjä hetkiä. On aika oppia.
-foxheart
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti