Se, mitä pelkään.

Yksinäisyyttä. Halvaantuneisuutta. Tyhjyyttä. Olen vihannes.
Palataanpa ajassa taaksepäin. 84 vuotta.

21.2.2012 Olen kuusitoista. En kykene luottamaan ihmisiin. Minulla on vain muutama ystävä. En viihdy koulussa. Olen siellä vain ilmaa. Olen suurimmanosan ajasta kotona, sillä en jaksa lähteä mihinkään. Kulutan aikaani katsomalla leffoja, dataamalla, soittamalla pianoa ja tekemällä kaikkea ei niin välttämätöntä. Olen aika eristyksissä. Mutta silti ihan onnellinen ja kaikista hauskinta tässä on se, että onnellisuuden löytää juuri niistä turhista asioista, joiden olen aina luullut olevan merkki syrjäytyneisyydestäni. Kyllä. Ne ovatkin. Mutta silti nautin juuri niistä. Harmi vain, ettei ole seuraa.
Olen epävarma itsestäni. Kaikesta. Yritän jatkuvasti löytää itseni. Vaatetyyli. Lahjakkuus. Opiskelupaikka. Seksuaalinen suuntaumus. Tapa olla sosiaalisessa kontaktissa. Kaikki. Mutta mitä enemmän yritän, sitä kauemmas itsestäni ajaudun. Kokeilen jatkuvasti erilaisia asioita. Olen malttamaton. Sillä en ole missään tarpeeksi hyvä.

3.6.2015 Piti lähteä lappiin. Ottaa irtiotto. Mutta suunnitelmat kariutuivat. Ei ole rahaa. Enkä jaksanut treenata vaarin kanssa tarpeeksi. No. Tulee se kesä olemaan ihan kiva muutenkin. Kirjoitukset menivät huonosti. Hävettää. En jaksa enää korottaa. Se oli siinä. Ja tuli kirjoitettua ihan random aineet. En tiedä mitä minusta tulee. Koko lukiokin meni ihan repaleisesti. Vaihdoin koulua ensimmäisen vuoden jälkeen. Siitä ei ollut mitään hyötyä. En edelleenkään viihtynyt ja sain kuvataidelukiossa alemmuuskomplekseja. Olen saanut muutaman kaverin mutta en viihtynyt Sonjan porukoissa. Miksiköhän? Olisi pitänyt katsoa peiliin, mutten jaksanut ja hautauduin kotiin. En ole vieläkään saanut muutettua pois. Riitely lisääntyy kun en saa maksettua vuokraa neliöistäni. En vain jaksa sitä alepan kassa. EN MENE SINNE! Mummi antaa välillä rahaa mutta olen aika tyhjän päällä.
Kavereilla on sutinaa. Parisuhteet alkavat vakiintua. Lotta ja Joona ovat olleet kolme vuotta yhdessä. Vittu. En ole vieläkään ollut missään parisuhteessa. Kaikki ihmiset joihin olen viimevuosien aikana ihastunut, ovat rikkoneet minua enemmän. Saamarin keltanokka. Ja ihastun ihmisiin sekaisin. Ei siis mitään selvyyttä mihinkään. Enkä jaksa enää yrittää, ihansama. Vappiksen jäsenet ovat suurinosa ulkomailla. Ei enää nähdä. Muutkin harvoista ystävistäni ovat seikkaisemassa jossain ulkomaailmassa. Minulla taas ei ole varaa lähteä, sillä en ollenkaan tiedä mitä haluan. En välivuotta. Töitä. Mutta en tiedä minne opiskelemaan.

15.12.2020 Uutta opiskelupaikkaa hakemassa. Pyrin lukion jälkeen Taikkiin opiskelemaan elokuvaa. En päässyt. En ollut treenannut tarpeeksi. No ei se ollut minun juttunikaan. Sitten olin Teakissa opiskelemassa käsikirjoittamista. Ei ollut minun juttuni ja lopetin koulun. Menin raamattuopiston lauluntekijälinjalle. Mutta jatkuva luovuuden työstäminen alkoi ahdistaa. Alepankin lopetin. Nyt olen töissä kahvilassa toista vuotta. Ihan helvettiä. Kirkolla olen käynyt, mutta siellä ei ole enää ketään tuttuja. En jaksa enää yrittää löytää omaa tyyliä. Pukeudun mukavasti. Mutta pitää olla tarpeeksi outo. Olen alkanut käyttää äidin vanhoja vaatteita. Niitä, joita inhosin 16-vuotiaana.
Sosiaalista elämää ei juurikaan ole. Joitain tuttuja olen saanut, mutta keitään en uskalla kutsua kotiin. On niin sotkuista. Enkä jaksa siivota. Mitä turhia. Ei kukaan jaksa raahautua tänne Vantaalle.
Lotta ja Joona erosivat. Molemmilla jo uudet. Annakin löysi miehen. Ja ovat jopa ihan onnellisia. Kaikilla on joku! Ahdistaa. Yksin siis edelleen.
Vaari kuoli viime keväänä. Hautajaiset olivat kammottavat. Äiti yrittää hyysätä ja luulee että tarvitsen hänen apuaan. Torjuin hänet kuten aina.

8.8.2030 Rupsahdus tulee kovaa vauhtia. Apua! Minusta tulee vanha.  Olen ollut muutaman tyypin kanssa yhdessä. Ei ole kiinnostanut, olen tylsistynyt ja dumpannut kaikki. He tuntuivat etsivän niin vakavaa parisuhdetta. En halua sitoutua. Otin koiran. Huskyn. Olisi pitänyt ottaa erirotuinen. Ei tottele ja vetää lenkillä.
Lotta ja Joona palasivat yhteen. Heillä on kaksi poikaa ja olen nuorimman kummi. Kummitäti. Täti. HYI! Kamalaa, miten vanhaksi alkaa itsensä tuntea. Kun kuvittelee, että joku on oikeasti syntynyt 2018! Itse en halua lapsia. Ei kannata enää, meitä on liikaa.
Vesi on noussut useita metrejä ja talvella on niin kylmä, ettei kaduilla voi kävellä. Onneksi on maanalaiset käytävät. Kesällä asiat ovat toisin. Nykyään ihosyöpä on sekä miesten, että naisten yleisin syöpä, sillä olemattomaksi ohentunut otsonikerros päästää kaiken UV-säteilyn sisään. Polttavan kuumaakin, näin kesäisin siis. Nurmikot ovat kuivuneet. Huonompaan suuntaan ollaan menossa. Maailmalla on paljon nälänhätää ja vain rikkailla on varaa autoihin, ja viihde-elektroniikkaan. Mutta minä en jaksa välittää. Ei voi murehtia koko maailman murheita. Vain päättää, ettei itse lähde lisäämään ihmisten määrää.
Lotta ja Joona eivät ole ainoita, joilla on perhe. Kukaan ei nykyään ehdi nähdä, kun pitää tehdä töitä ja huolehtia lapsien harrastuksista. Mutta kyllä ne perheet toisiaan ehtivät nähdä muskareissa sun muissa, joissa ne käyvät yhdessä. Olen jälleen ulkopuolinen. Mutta mitä siitä. Tykkään olla koiran kanssa ja katsoa tositeeveetä.
Isäpuoli kuoli. Äiti haluaisi minun olevan tukena. Roikkuu. Ällöttää, enkä vastaa kun hän soittaa.

13.10.2038 Isi kuoli. Murruin hautajaisissa täysin. Olisinpa ollut enemmän läsnä. Viettänyt aikaa. Muistellut. Perintöä ei ole paljon. Saarikin jouduttiin myymään, kun ei ollut varaa pitää. Harmi. Nyt sinne olisi ollut kiva mennä. Muistelemaan. Koirakin kuoli. Itkin. Mutta otin kissan.
Tarhatädin työ ei ole kummoista. Huonopalkkaista. Kaikki vanhemmat haluavat lapselleen erityiskohtelua. Pitäisi jaksaa huomioida ja ottaa huomioon geenimuuntelun tuotoksena syntyneet erityislahjakkaat lapset. Toivon aina illalla, että jaksaisin paremmin seuraavana aamuna, mutta herätys on liian aikainen ja lupaus unohtuu. Mutta ovat ne lapset lahjakkaita, olen jopa ajottain kateellinen. Kaikki unelmat ovat kadonneet. Näin vanha ei enää saavuta mitään. En sitten ollut tarpeeksi lahjakas.
Alistuin nettideittailuun. Ei ole tullut viestejä viimeiseen puoleen vuoteen. Ei näin vanha saa enää ketään. Juuri ja juuri laskut saan maksettua. Paljon menee rahaa ruokaan. Lihonutkin olen. Turhaan valitin reisistä silloin lapsena. En jaksa enää panostaa ulkonäköön.
Elvi asuu nyt Lontoossa miehen ja kakaroiden kanssa, vaikka vannoi ettei menisi naimisiin. Kauniita lapsia. Ovat onnellisia. Mies tienaa hyvin ja niin tienaa systerikin. Kunpa pääsisi käymään. Ei ole varaa.
Täytin tänään 43. Puolet ohi.

4.5.2049 Sinne meni hedelmällisyys. Olisin halunnut omia lapsia. Olisin halunnut parisuhteen. Kaiken. Mutta en saanut mitään. Erosin töistä. Aloin puutarhuriksi. Ei tule mitään. Liian rankkaa. Päivä kerrallaan. Jouduin muuttamaan pääkapunkiseudun kuntakeskittymään, kun ei ollut enää varaa asua Vantaalla. Stadi on onneksi aika lähellä, kun maanalaisella pääsee keskustaan.
Äiti on vanhainkodissa ja närkästynyt kun en käy katsomassa. Mummi kuoli, mutta 103-vuotiaana elämästä alkaakin kadota sisältö.
En käy enää kirkolla, ei jaksa matkustaa keskustaan ja kaikki pienemmät seurakunnat on lopetettu. Sen sijaan olen alkanut käydä vertaistuessa syrjäytyneille ja viihdyn ryhmässä hyvin. Mutta on tämä aika säälittävää.
Vanhat kaverit ottavat yhteyttä. On ollut sisältöä elämässä. Anna on opettajana kuvataideakatemiassa. Sonja ei halua opettaa, mutta menestyy hyvin. Piti juuri näyttelyn Pariisissa. Harmi ettei olla nähty pitkään aikaan. Hänelläkin jo aikuinen tytär. Lukiossa. Haaveilee kuvataide-ammatista. Matkustavat ympäri planeettaa, kun on varaa.
Heitin ulkopöksyt pois, kun alkoi oikein hävettää.

2.9.2060 Virallisesti vanha. Kansaneläke on yllättävän pieni. Ei sillä kanarialle pääse. Vaikka joutuisikin menemään meriteitse, kun lentoliikenne on lopetettu. Olen alkanut maalata uudestaan ja aion pystyttää kotigallerian. Otin uuden koiran ja ilo on palannut elämään. Sonja sai ihosyövän ja kuoli. Ikävä. Näin tytärtä ja puhuttiin. Sanoin että saa tulla kylään, jos kaipaa tukea. Ei ole näkynyt.
Painan yli sata kiloa. Tämä on kuin vankila. Mutta naapurin kakarat tykkäävät käyttää koiraa. Ja mitä muutakaan iloa elämässä olisi kuin ruoka. Laulamisen olen lopettanut, ei kannattanut. Olen yksin.

30.7.2073 En jaksa enää laskea vuosia. Masentaa kuunnella muiden tarinoita. Kun itsellä ei tarinaa ole. Olen laihtunut, kun ei jaksaisi enää syödä mitään. Ei se haittaa. Hoitajat pitävät huolen, että pysytään hengissä. Haluaisin jo kuolla, mutta vielä kaksikymmentä vuotta pitäisi jaksaa porskuttaa. Kun on ihan kunnossakin. Vaikka pitää otta viisitoista pilleriä aamulla.
Ystäviä on kaatunut viereltä. Syöpään. Siihen ei ole vieläkään keksitty lääkettä, vaikka lääketeollisuus onkin räjähtänyt käsiin. Kaikki on nykyään lääkäreiden käsissä. Niitä on valtion johdossakin. Presidenttiä ei enää ole. Vain johto.
Manhattan on peittynyt ajat sitten veteen. Intiassa tapetaan ihmisiä, että toiset saisivat elää. Kiina on supervalta ja jenkkilä ihan out. Kiinalaisilla on muuten viimeiset lentosukkulat. Lentokone ja avaruusalus samassa. Minusta ei sitten koskaan tullut astronauttia. Minusta ei sitten koskaan tullut mitään.
Jokaiseen perheeseen voidaan hankkia vain yksi lapsi. Ihmisten määrää rajoitetaan näin eri tavalla Suomessa.
Hoitajat hääräävät ympärillä, mutta mielessäni olen yksin.

10.10.2095 Täytän ylihuomenna sata vuotta. Hoitajat sanoivat. Olen ollut täällä ikuisuuden. Olen jatkuvasti unen ja valveen rajamailla. En pysty liikkumaan. Ravinto tulee letkuista. Haluan armokuoleman, mutten pysty enää ilmaisemaan itseäni. En käyttänyt elämääni mihinkään. Ohitin kaiken. Olen yksin. Olen aina ollut. Kaikki on tyhjää.

-foxheart