Ei mennyt niinkuin Strömsössä.

"Sillä, mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minäpelkäsin, se minulle tapahtui (Job 3:25)"

On kahdenlaisia unelmia.
Niitä jotka ovat mahdollisia saavuttaa. Ja niitä joiden toteutumisen tietää olevan mahdottomuuden rajan takana. Kuvia mielessä, ei mitään enempää.
Ja silti jatkamme unelmointia, sillä toivomme mahdottomalta mahdollista. Uskomme ihmeisiin. Ainakin suurinosa meistä.
Minä en.
Ainakaan enää. Nyt haluan vain pysyä pinnalla. Ja olla onnellinen siitä mitä minulla on. En halua enää ikinä unelmoida.
Tavoitella enempää, kuin mitä voin saada. Se on itsekästä.
Sain sen mitä tarvitsin. Sain vastauksen rukouksiini. Sain elämäni takaisin.
Miksi se ei riitä?
Miksi minuun sattuu edelleen, vaikka kaikki on hyvin? Siksikö että vaikka sain sen mitä tarvitsin, en saanut kaikkea? Ei mennyt niinkuin Strömsössä. Joku toinenko sitten sai?
Ei. Kukaan ei saa kaikkea. Kaikki saavat juuri sen verran kuin mitä tarvitsevat. Minä en tarvinnut kaikkea, vaikka olisin halunnut kaiken.
Mutta minä näin. Unelmoin, mitä kaikkea olisin voinut saada. Jossain toisessa universumissa. Kuvissa mielessäni.
Ja palasin maanpinnalle. Putosin. Mutta en alas asti.
Samalla kun Jumala sulkee oven, hän avaa ikkunan. Mutta nyt olen pimeässä.
Enkä enää ikinä unelmoi.

-foxheart