Grow, baby, grow!

On ihanaa tuntea olevansa normaali.
Normaali nuori vailla ylimääräisiä ongelmia. Vailla ylimääräistä tuskaa.
On ulkonäköpaineita. Ja tuskaa niistä asioista joista kuuluukin.
Ahdistusta kontrollin puuttumisesta omiin tottumuksiin ja syömisiin. Mutta myös ahdistusta siitä että tiedostaa himoitsevansa kontrollia kyseisiin asioihin.
Ja nautinnonsekaista syyllisyyttä kun ei jaksa kontrolloida niitä.
Ahdistusta siitä että pelkää lähteä toteuttamaan unelmiaan. Taistella kaikkia todennäköisyyksiä vastaan peläten samalla ettei riitä. Tai kykene luottamaan itseensä tarpeeksi.
Ja onnellisuutta kun vielä ei tarvitse päättää.
Ahdistusta siitä, ettei pysty kiinnittymään vielä keneenkään koska ei ole valmis sitoutumaan. Pakenemisenhalua kun seitsemän vuotta vanhempi sosiaalivammainen haluaisi aloittaa suhteen. Tarhattu olo kun saa tietää, että joku on haaveillut minusta.
Ja kuitenkin imarreltu ajatuksesta, että joku tässä maailmassa on kokenut minut ihastumisen arvoiseksi.
Vaikka suurin helpotus olikin kun hän päästi irti.
Tässä ajankohtaiset.
Kasvua vain, sanoi intellektuelli ystäväni.
Mitä viisautta maailma voi meille antaakaan.

-foxheart