Unelmista.

Minua on aina mietityttänyt miksi ihmiset luopuvat unelmistaan. Miksi valita väärä polku, kun sateenkaaren pää on jossakin muualla? Tästä hyvä esimerkki ovat mm. vanhemmat, jotka tyrkyttävät omia täyttymättömiä unelmiaan lapsilleen. Lapsen pitäisi menestyä ja mahtua muottiin joka oli liian pieni tai suuri vanhemmalle. Luonnollisesti tämä on epäoikeudenmukainen asetelma lasta kohtaan, joka joutuu pohtimaan rakastaako vanhempi häntä todella ehdoitta vai ainoastaan kun muotti on täytetty.
Kysymys on kuitenkin seuraava: Miksi aikuinen tarrautuu edelleen unelmaan jonka hän on jo jättänyt taakseen? Miksi luopua unelmasta käytännön tasolla jos siitä edelleen haaveilee mielessään eikä pysty päästämään irti? Täysin epäloogista.
Usein unelman toteutumisen esteenä on aina sama syy: itseluottamuksen puute. Tähä kategoriaan kuuluvat perustelut siitä kuinka ei ole tarpeeksi lahjakas, kuinka muut ovat parempia ja kuinka epäonnistuminen on taattu.
Yksikään näistä syistä ei ole pätevä.
Lahjakkuudella on geneettisesti n 20% osallisuus lopputulokseen, loppu on kiinni treenistä. Tämä pätee kaikkiin aloihin.
Muiden paremmuus taas on näkökulmakysymys johon on vain yksi vastaus:
Muiden taito ei vähennä omaa taitoasi. Elämä ei ole gaussinkäyrä, jossa oman menestymisen edellytyksenä on muiden polkeminen tuli hännän alla. Maailmaan mahtuu musiikkia, taidetta, puhetta, rakkautta ja jopa rajaton määrä paskaa jos niikseen tulee. It's a big world!
Epäonnistuminen puolestaan on aliarvostettua. Millaisia itserakkaita pöllöjä olisimmekaan jos kukaan ei ikinä epäonnistuisi ja oppisi virheistään!! Yrittää voi aina uudestaan, ei ole mitään hävittävää. Näillä puheilla suurin epäonnistuminen taitaakin olla se ettei edes halua yrittää. Silloin on hävinnyt jo heti kättelyssä.
Mikään ei ole siis tarpeeksi hyvä syy unelmien piilohylkäämiselle. Joko lähdetään toteuttamaan tai unohdetaan kokonaan. Näin lapsemme säästyvät monelta traumalta ja he saavat kasvaa itsenäisinä ja vapaina persoonina.
Kuulostaa vaikealta, emmehän halua päätyä luusereiksi, vai mitä? Turha pelko tämäkin sillä luuserin tekee ihmisestä hän itse eikä ympäristö. Ja sanahan sekin vain on.
Tämän aion tehdä itselleni selväksi lähivuosina kun unelmia lähdetään tavoittelemaan, sillä en aio olla yksi niistä äideistä jotka rakastavat lapsensa sijasta itseään.