Minua väsyttää niin...

Lähden viikoksi maalle, luonnon keskelle selvittämään ajatuksia. Yksin. Kauas kaupungista. Väsyttävistä ja ärsyttävistä ihmissuhteista, jotka imevät minut kuiviin. En tosiaankaan jaksa enää tätä.
Haluaisin että joku kuulisi. Kuulisi näkymättömät kuiskaukset pimeässä. Katsoisi syvemmälle. Katsoisi sitä rikkinäistä lasta, joka sielussani huutaa.
Mutta ketä kiinnostaa? Onko ihmistä, joka osaa antaa minulle oikeat sanat? Tuskin. Tuskin on.

Minua väsyttää niin... Kaikki tämä. Se, että avaan silmäni joka aamu uuteen päivään ja vedän keuhkoihini kylmän raukeaa aamuilmaa. Niin vaivalloista herätä. Ja nähdä todellisuus. Kylmyys.

Olen vielä nuori, mutta mieleni kärsii tässä maailmassa. Se on virttynyt ja vanha. Kaipaan kuoleman rauhaa. Hiljaisuutta, joka sulkee silmät iäksi.

-foxheart