Olen miettinyt aika paljon viimeaikoina. Kuolemaa siis. Normaalia enemmän. Vaihtoehtona. Käytännössä. Listakin on, eri tekotavoista, joista pohdin itselleni sopivaa kuin leikitellen.
Vaikka enhän minä... Vai pitäisikö sittenkin olla itsekäs ja repäistä?
Haluaisin kuollakseni tietää, kiinnostaisiko edes ketään. Mitä sitten? Mutta sitähän minä en enää olisi näkemässä.
Olen pimittänyt vuosikausia omat tunteeni ja tullut siihen tulokseen etten ole ainoa. En tunne ihmisiä, jotka ovat tärkeimpiäni. Kuolemassa on se hyvä puoli, ettei se jätä ketään kylmäksi. Ikinä.
Synkkiä mietiskelyjäni säesti hyvin riipaiseva yksinäisyys, ahdistus, sekä Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Sellainen mieltä tasaavava viikko luonnon keskellä.
-foxheart
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti