Se pahentaa asioita entisestään. En haluaisi olla niin kylmä. En halua enää kysyä, sillä tiedän että he eivät tee sitä tahallisesti. Minä vain kiinnitän huomioita asioihin, jotka vahvistavat luuloani siitä, ettei minusta välitetä.
Ihmiset eivät ole pahoja! Mutta kaikki toimivat kuitenkin itsekkäästi. Niin miten tuntuu hyvältä. Ja se on oikein. Rakkaus kumoaa itsekkyyden. Kaiken sen, mitä luonnollisesti olemme. Se on kaunista. Ja saa minut kiinnittämään huomiota siihen kuinka rakkaudettomia ihmiset omassa elämässäni ovat. Eivät kokonaan. Vain minua kohtaan.
Minua ei ole helppo rakastaa. Ei millään tasolla.
Elämästäni puuttuu henkilökohtainen kontakti ihmisiin. Jokaisella on omat muurinsa. Emme näytä kaikkea. Luonnollisestikaan.
Mutta luonnotonta on se, miten valitsemme mitä puolia itsestämme näytämme.
Henkilökohtainen kontakti. Niin. En minä ole mitään näiden ihmisten elämässä. Ei ole mitään paikkaa tai tilaa, johon heidän elämässään mahtuisin. Ja joskus ihmettelen löytyykö sitä tilaa heidän sydämestäkään. He eivät soita tai kysy, minne mennään.
Eivät koskaan.
Niin kaukana. Mutta silti niin lähellä.
En voi sanoa "Minä tunnen sinut.", enkä "Olemme hyviä ystäviä." mutta en voi sanoa myöskään "En tunne sinua." tai "Olemme tuttavia.".
Mitä me olemme? Minä ja muut. Sattumalta kohdanneet, näkymättömästi kiinni toisissaan olevat, jotka eivät puhu. Ovat vain hiljaa, vaikka molemmilla olisi niin paljon sanottavaa.
Ja kun muut liukenevat pois sateen mukana, jään huutamaan siihen tyhjiöön, jossa heillä oli tapana olla.
-foxheart
et ole ihan yksin noiden ajatusten kanssa.minustakin luullaan että olen kylmä ja että en piittaa, mutta oikeasti vain pelkään ja siksi suojelen itseäni ihmisiltä.
VastaaPoista<3