perjantai 15. kesäkuuta 2012

Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

Pelkään ihmisiä. Tai en.
Pysähdyin pohtimaan asiaa ja totesin, että oikeastaan pelkään vain hylätyksi tulemista. Petoksia.
Ei. Minä rakastan ihmisiä. Ja siksi on niin vaikeaa päästää irti muureista. Olla haavoittuva. Koska ymmärrän kuinka paljon muut voivat satuttaa.
Pelkään kipua. Tyhjän päälle putoamista. Vajoamista epätoivoon. Tiedostamista, etten ole kukaan. Etten kelpaa kenellekään.
En ole miellyttäjä. Ei tarvitse olla miellyttäjä pelätäkseen torjutuksi tulemista.
Välillä pelko saa minut itkemään. Itkemään etukäteen jo pahinta mahdollista. Itkemään, koska olen jälleen kerran lähtenyt liian vaikeaan leikkiin. Jota en kestä särkymättä.
Rakastan sitä leikkiä. Onnen kyyneleitä, kun pahin mahdollinen ei ole vielä tapahtunut.
Toivo siitä, etten ole yksin saa minut jatkamaan.
Yleensä se loppuu katkeruuteen. Ja petokseen.
Ja silti teen sen aina uudestaan.





















-foxheart

3 kommenttia:

  1. tämä leikki voi myös antaa sinulle onnistumisia ja joitain muitakin ihania asioita, tällaista leikkiä ei ole toista.
    minä itse pelkään ihmisiä, ihan kaikki ja ajattelen noita ihan samoja asioita kuin sinä. rohkeutta <3

    VastaaPoista