Rauha. Muista riippumaton yksinäinen onnellisuus.
Vakaa pieni elämä. Pieni mutta ihan ok. Mielessä haaveet ja kaipaus toisenlaiseen elämään.
Aloitin elämän sanoista teoiksi. Elämän sydämellä pään sijasta.
Vaihdoin kaiken ihmisiin. Avasin muurit ja sydämen.
Minusta tuli inhimillinen. Heittäydyin ja vedin täysillä.
Annoin itseni luottaa. Annoin muiden palojen muokata minua.
Annoin niille valtaa. Huoneita sielustani. Joillekin suurempia kuin toisille.
Olin onnellinen ja rakastunut maailmaan. Kaikki oli hyvin. Mutta samalla kadotin sen mistä kaikki oli alkanut. Sen pienen itserakennetun onnen kaiken pohjalla. Haluaisin sen kovasti takaisin.
Mutta kuitenkaan menettämättä kaikkea mitä olen elämältä saanut.
Arvoni rakentuu muista paloista, kuin aikaisemminkin, silloin kun pohjalla ei ollut mitään. Minulla ei ole itseisarvoa. Eikä ole koskaan ollutkaan.
Valta. Tältäkö se tuntuu? Levottomalta. Turvattomalta. Pelokkaalta. Jännittävältä. Yllätykselliseltä. Riskialttiilta. Epästabiililta. Haavoittuvaiselta.
En pysty olemaan paikoillani. Pelkään liikaa.
Sillä tässä on potentiaali kaikkeen. Toivon vain ettei se pääty kivuliaaseen crashdowniin.
Kuoretonta on niin helppo satuttaa.
"Ensin eletään ja sitten itketään."
Näitä neuvoja olen noudattanut. Ja näköjään aika pilkun tarkasti. Tämä oli päätös. Vaikea ja uhkarohkea päätös. Ja valinta.
Minä valitsin elämän kuoleman sijasta. Minä valitsin aitouden, enkä teatteria.
Tiedän, että valinta oli oikea.
Sen kanssa on vaan niin pirun vaikea elää.
-foxheart
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti