Kaikki parhaat ovat.

Voi vittu.
Miten tässä nyt ollaan. En tiedä.
Fiilistasoa alemmas ja keskittymistä faktoihin. Suojautumista maailmalta. Realistisuutta.
Nämä toimintamallit säästäisivät minut maailmalta. Ylilyönneltä. Ja elämältä.
Toisessa vaakakupissa on toisaalta heittäytyminen ja suunnitelma ajaa täysillä huolimatta siitä mennäänkö menestykseen vai metsään. Takki auki. Metsässäkin oppii. Kun on ensin eksynyt muutaman kerran.
Kultainen keskitie on paras. Normaali ja hyvä. Tasapainoinen.
Mutta minähän olen tunnetusti kykenemätön kulkemaan sitä! Kaikki tai ei mitään. Huono style, tiedän.
Saanko kysyä miksi. Oh, God why? Miksi juuri minusta on tehty tällainen? Miksi minä, eikä joku muu?
Itseensä ottava. Yliherkkä. Pakkomielteinen. Itsepäinen. Suhteellisuudentajuton. Uneksiva. Epärealistinen. Katkera. Uskollinen. Voimakas. Särkynyt. Luova. Impulssiivinen. Rakastava. Inhimillinen.
Eihän tällaista soppaa kestä kukaan! Ei ihme että minulla on vaikeuksia ymmärtää itseäni. Ylitaiteellinen tunteiden orja, joka haluaisi palavasti kuulua ja olla ehjä. Kelvata itsenään. Täysi ufo siis!
Ja jos en edes itse ymmärrä, miten muut voisivat? Tässä pikku pulma ratkottavaksi, huoh.
Tämä ei ole tauti. Kukaan ei voi antaa tähän lääkkeitä. Mitkään lääkkeet eivät pystyisi saamaan minua elämään luonnollisesti itseni kanssa. Kukaan ei voisi ikinä analysoida tätä tyhjentävästi. Kukaan ei pysty ikinä käsittelemään tätä niin lopullisesti, että olisi sinut itsensä kanssa, minä kaikista vähiten!
Lyhennetysti: ei voi mitään.
Turha siis valittaa. Ja turha murehtia.
Jos tämä kaikki olisi yhden ihmisen päässä, tulisi varmasti hulluksi.
Onneksi olen jo.
Mutta onneksi myös sanotaan, että kaikki parhaat ovat.

-foxheart