Pilkka ja paheksunta. Sekä pettymys. En minä suostu soittamaan teille. Ettekö ymmärrä... En minä voi avata sydäntäni teille. Tarjoaisinko itseni raiskattavaksi, repisinkö roolini, en ikinä. En pysty soittamaan. Piilottakaa huoltajani kasvot. Peittäkää ne, repikää vaikka hänen silmänsä päästä. En soita hänelle. En kuulu hänelle! Minä olen rooliton, määrittelemätön! Ja taistelen.
Vaikka rakastan mustavalkoisia flyygelin koskettimia, en ikinä voisi tahrata niitä hänen läsnäolollaan. Olen sanani mittainen.
Katsokaa vaan ja olkaa vihaisia, minä tein päätöksen, eikä se järky. Naamio kasvoille. On oltava kova. Niin kova, ettei mikään voi murtaa. Ettei mikään kaada.
"Aiheutit juuri todella kiusallisen ja nolon tilanteen itsellesi ja meille. Eikö sinulla ole mitään empatiakykyä? Mene kotiin." niin sanotte. Mutta minä kerroin ja yritin estää tämän, mutta te ajoitte minut siihen pakolla. Minä en soita. "Tästä puhutaan vielä." Hiillostetaan. Syyllistetään. Minulla ei ole mitään sanottavaa teille. Minä ja te. En kuulu teille.
"Mä en ole sun lapsi!"
-foxheart
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti