Pianoa en ole treenannut kunnolla koko kesänä, eikä uusia biisejäkään ole juuri tullut. Laululäksyjä olisi iso pino, mutta viimeaikainen kuumeilu ja toipilaana olo on tappanut senkin aktiviteetin.
Kaverit tuntuvat kaukaiselta asialta, joka ei kuulu minulle. On vain minä ja ne muut. Kukaan ei soittele. Kukaan ei ota yhteyttä. Ilmeisesti en vain ole ihmisten mielestä tarpeeksi kiinnostava, jotta he vaivautuisivat näppäilemään numeroni sattuessaan ajattelemaan, että mitäköhän elämääni mahtaa kuulua. Tai sitten kukaan ei vaan halua tietää. Ihan sama. Ehnän minä kai ole seurallisella tuulellakaan. Vain yksinäinen.
Kaupungille ei ole mitään asiaa. Äiti ilmoitti ettei anna minulle pennin hyrrää kolmeen kuukauteen. Milläköhän nyt sitten elän? Olisi ollut kiva ostaa vaatteita kouluun, mutta pitää kai tyytyä ikkunaostoksiin ja mennä syksyllä tekemään viikonloppuvuoroja kahvilaan.
Ensi viikolla takaisin saareen. Ahditus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti