Yksinäisyyden taakka painaa minua maata kohti ja pettymys kirvelee suussa. En uskalla enää vaivata muita ihmisiä. Mitä sanoisin? Ei ole mitään sanottavaa. Eikä heitä edes kiinnosta, olisvat vain turhautuneita, kun eivät pysty auttamaan. En jaksa enää miettiä mistä tämä johtuu. Kaikki on liian abstraktia. Tuntuu vain pahalta.
Terä uppoaa taas. Mutta tyhjällä vatsalla ei kannata ottaa veistä käteen, sen tiedän nyt. Sisälle te ette pysty näkemään, mutta katsokaa edes ulkokuortani, jos ette tajua. Näytänkö minä teistä onnelliselta ihmiseltä?
Kaunainen sydämeni on täynnä vihaa ja epäilystä. Mikä minut voisi enää pelastaa? Kirjaimet kyljissäni minä anon kuolemalta armoa.
Mitä minä elämällä? Ottakaa se pois. En minä enää välitä.
-foxheart
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti