Istun rannassa ja mietin, tulenko selviämään talvesta. Taivas on lumivalkoinen ja aallot hakkaavat kivipaasia. Nojaan metalliseen tolppaan ja suljen silmät. Tuuli pieksee kasvojani ja olen lähellä Jumalaani. Rukous käynnistyy sisälläni. Isä, hae minut kotiin.
En ole villellyt vähään aikaan, se ei auta tarpeeksi. Mutta joudun maksamaan siitä. Syyllisyydellä.
Olen yksin. Haluaisin ehkä seuraa, mutta en jaksa soittaa kenellekään. Haluaisin vain olla jonkun kanssa. Jonkun joka ymmärtäisi ja voisin vain olla hiljaa. Painostamatta. Esittämättä mitään.
Ihmiset tarvitsevat toisiaan. Kukaan ei voi olla vahva yksin.
Apaattinen mielentilani estää minua kuitenkaan etsimästä seuraa ja salaa nautin tästä hetkestä kun voin olla juuri niin kyyninen kuin haluan.
Kaunainen ja vihan kuristama.
Tunteeton.
Valmiina taisteluun.
Vahva ja yksin.
-foxheart
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti