Ethän päästä irti.

Olen käsissäsi. Olen veltto, kuin kuollut, mutta silti jokun ihmeen kaupalla hengissä. Kärsin. En jaksa tehdä vastarintaa elämälle. Mutta en voi sanoa toivottavani sitä tervetulleeksi. Se puskee läpi. Enkä pysty kuolemaan. En, vaikka haluaisin. 

Pienet onnen hetket huihtuvat ja huuhtoutuvat pois kuoreltani jättäen sen puhtaan koskemattomaksi, kuin mitään onnea ei olisi koskaan ollutkaan. Niin se vain menee. Jokaisena hyvänä hetkenä ajattelee seuraavaa hetkeä, kun sen pienen onnenmurusen menettää. Ystävät tuntuvat lipuneen jonnekin kauas, vaikka näen heidät vierelläni. Se olen minä, joka olen keijunut jonnekin kaukaisuuteen. Minä yksin olen syypää tähän kylmyyteen ja sydämeni huutoon.

Olen kaukana, poissa. Paikassa, jossa sinäkään et enää pysty kuulemaan hiljaisina yön tunteina kuiskattuja rukouksiani. Yksin kirjaimieni kanssa. Yksin tuskani kanssa. Yksin itseni kanssa. Ja sitä minä en kestä.

Ethän päästä irti?! Lupaa. Älä ikinä päästä, irti! Haluan olla kanssasi, vaikka olenkin sinusta vielä kaukana. Lupaa minulle, niin olen sinulle uskollinen siihen päivään asti kunnes pilvet satavat maahan. Koko sydämestäni.

-foxheart