Haavekuva.

Istumme katolla katsoen toisiamme silmiin ja hymyillen. Aidosti.

Rintakehäni kohoaa kun vedän sisään puhdasta yöilmaa. Se on kylmää ja tuoksuu seikkailulle. 

Tähdet sammuvat yksikerrallaan taivaan kannelta. Aurinko nousee. Näen sen silmissäsi.

Kaipaan sinua jo nyt. Tähtien valaisemia hetkiä, jolloin voin hetkeksi unohtaa kaiken ja olla onnellinen. Olet  säie verhossa, joka on minun ja kuolemani välissä. En halua satuttaa sinua. Olet minulle tärkeä. Liian tärkeä. Ja olen sinulle kuolemani velkaa.

Kullan sävyt säteilevät silmistäsi. Ne häikäisevät minut. Ja yhtäkkiä olen sukeltanut kultaan. Se ympäröi minut. Olen pudonnut toiseen maailmaan.

Auringonsäteet leikkivät kasvoillani. Makaan kippurassa pehmeällä hiekalla. Mutta en vielä tahdo avata silmiäni. On niin hyvä olla.

                      Jokin tönäisee hellävaraisesti käsivarttani. Avaan silmäni vain kohdatakseni toisen uteliaan silmäparin. En ole nähnyt sellaista koskaan ennen. Turkooseissa silmissä häivähtävä kulta tuo mieleeni sinut.

                      Nousen istumaan ja ojennan käteni koskettaakseni olennon kuonoa. Se ei halua koskea minua vielä vaan haistelee kättäni epäluuloisesti. Vedän käteni pois, jolloin eläin ojentaa kuononsa ja koskettaa sillä kasvojani.

Olento on hevosen kokoinen ja kauttaaltaan turkoosinhohtoisten sulkien peitossa. Sen eturaajat ovat maassa, mutta niistä kasvaa myös kauniit läpikuultavan nahkamaiset siivet. Se näyttää inhimilliseltä tuijottaessaan minua suurilla silmillään kysyvästi.

Nousen ylös ja hymyilen otukselle. Se ei ole lohikäärme. Se ei ole hevonen. Se ei ole mikään ja silti kaikkea.

                      ”Mikä sinä olet”, kuiskaan ojentaen käteni uudestaan olennon haisteltavaksi. Tällä kertaa käteni koskettaa pörröistä sulkaturkkia. Pitkä, evämäinen häntä heilahtaa tyytyväisesti. Nyt olen varmempi. Otan muutaman askeleen otusta kohti. Se ei peräänny, kun kiipeän  sen selkään ja painaudun silkkistä sulkapeitettä vasten.

Tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu. Pilvet kutsuvat meitä. Eläin ottaa vauhtia. Ilmavirtaus pyyhkäisee hiukset kasvoiltani. Sukellamme auringonvaloon ja jäämme liitämään pilvien yläpuolelle.  Olen turvassa. Minä lennän.

Ja putoan. Kylmyyteen. Tyhjyyteen. Viimeinenkin kullanhohde  hiipuu pois. Olen yksin ja sieluni on kylmä.  Tarinani on päätöksessään.

Putoan kauan. Mutta minua odottaa valo. Rauha.

                     

___________________________________

Tarina, jonka omistin yhdelle tärkeimmistä ystävistäni. Yritin antaa itsestäni jotain hyvää. Se on haavekuva. Todellisuus kertoo toisen tarinan.

-foxheart