Kunpa ihmisen ei tarvitsisi nähdä unia... En jaksa niitä enää. En halua enää olla todistamassa tapahtumia, joissa epätoivo, suru, viha ja pelko ovat läsnä. Ja vielä hirveämpää on tietää, että kaikki mitä näen, on oman pääni sisällä. Kaikki ne tapahtumat... Ne tuntuvat niin aidoilta.
Viime yönä sain todistaa yhden minulle todella tärkeän ihmisen kuolemaa ja se oli kamalaa. Unessa se tuli yllätyksenä, shokkina. Hautajaiset olivat murheen murtamat, kaikki itkivät ja kunnioittivat vainajaa. Kaikista pahinta oli se, että olin tavallaan tapahtumien ulkopuolella. Katsoin ikkunasta, enkä pystynyt itse itkemään.
Kun heräsin, kaikki tuntui hetken aikaa vieläkin todelta. Sitten tajusin ja kiitin Jumalaa että asiat eivät ole ihan niin huonosti, vielä.
Kaipaan ystäviäni... Kaikki ovat jossain. Kuin lehdet hajonneena tuulten mukana. En kestäisi menettää heistä yhtäkään.... Ikinä.
Olen väsynyt, uupunut ja pahasti kadoksissa. Kahleet ovat mielessäni, roolit painavat päälle. En tiedä kauanko jaksan enää näin.
-foxheart
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti